Riippuvuus voi olla monenmuotoista ja siksi tilanne antaa myös ihmiselle ja läheisille mahdollisuuden pettää itseään.
Joku käyttää alkoholia päivittäin, hänelle alkaa kertyä krapula-aamuja ja näiden määrien noustessa hän lopulta menettää täysin työkykynsä. Toinen puolestaan sinnittelee viikot viikonloppua odotellen, mutta juominen on mielessä koko viikon, osittain katumukseen, osittain tulevan odotukseen liittyen, ja säännönmukaisesti hän on vahvasti humaltuneena perjantai-illasta alkaen.
Alkoholiongelman vaikeudesta huolimatta joku ihminen onnistuu lopettamaan alkoholinkäytön. Hyvä niin. Riippuvuusongelmaa tuntematon voisi ajatella, että ongelma on silloin ohi, kun ihminen lopettaa alkoholin käytön. Tiedämme kuitenkin, että sen jälkeen on pitkä tuen ja toipumisen aika, jolloin ihminen käsittelee asioita, jotka johtivat päihteiden käyttöön sekä asioita, jotka seurasivat päihteiden käytöstä.
Kun pullo on lasta tärkeämpi
Monilla alkoholin suurkuluttajilla ja siitä riippuvaisilla ihmisillä on lapsia huollettavanaan. Vanhemman alkoholiriippuvuus luo tilan, jossa pullo on vanhemmalle lasta tärkeämpi.
Lapsi saa jopa usein kuulla olevansa häiriöksi ja harmiksi, jos vanhempi ei voi vapaasti käyttää alkoholia. Alkoholia runsaasti kuluttava vanhempi ei voi olla lapsen tukena, mikä olisi tämän terveen kasvun edellytys. Alkoholisti keskittyy itseensä, omaan riippuvuuteensa.
Tällaisessa kasvuympäristössä lapsi kehittyy itsetunnoltaan hauraaksi. Hänen on vaikea tuntea omia tunteitaan ja tietää, mitä hän tarvitsee, koska hänen tunteensa ja tarpeensa on poljettu vanhemman tarvitsevuuden tieltä. Lapsi oppii, että hän on ärsyttävä ja häiritsevä, jos hänellä on tunteita tai tarvitsevuutta. Siksi hän luopuu niistä ja kadottaa yhteyden niihin. Hän kasvaa ulkoa-ohjautuvuuteen, jolloin hän etsii aina ympäriltään itseään: minkälainen on saa olla ja mitä hän saa tuntea.
Kasvaessaan perheessä, jossa vanhemmalla on alkoholiongelma, lapsen omanarvontunto myös ikään kuin sulaa pois, kun hän saa niin usein kokea olevansa arvoton vanhempiensa silmissä. Lapsi alkaa uskoa itsensä huonoksi. Tätä vahvistaa vielä syyllistävä kokemus siitä, että on oikeastaan hänen syytään, ettei vanhempi pysty olemaan raittiina. Vanhempi saattaa kokea rakastavansa lastaan, mutta riippuvuuden vuoksi rakkaus vääristyy. Lapsi saattaa valitettavasti sisäistää senkin, että rakkaus on sellaista, että ollaan toista kohtaan alentavia, torjuvia ja vihaisia.
Lapsella on tarve työstää kokemuksiaan
Kun vanhempi raitistuu, saatamme ajatella, että nyt lasten elämä muuttui kertaheitolla täysin. Vanhemman raitistuminen on toki hyvä asia lapsenkin kannalta. Siitä alkaa uusi tie eteenpäin.
On kuitenkin muistettava, että lapsuuden elettyä elämää ei saa elämättömäksi eikä kokemuksia kokemattomiksi. Sen vuoksi emme saa unohtaa, että lapsen pitää saada myös työstää sitä, mitä koki ja kohtasi vanhemman alkoholiongelman aikana kuin myös niitä tärkeitä persoonaa rakentavia asioita, joita jäi vanhemman riippuvuuden vuoksi vaille.
Tärkeä kysymys onkin: silloin kun vanhempi juo ja jopa silloin, kun hän raitistuu, kuka auttaa lasta käsittelemään traumojaan? Tuen antamista ei saa lykätä siihen asti, että vanhempi, jolla on alkoholiongelma, lopettaa alkoholinkäytön. Sitä ei myöskään saa jättää tekemättä, jos tämä vanhempi lopettaa alkoholinkäytön. Vanhemman runsaan alkoholinkäytön ja alkoholiriippuvuuden vaikutukset lapseen ovat hyvin syvät eikä niiden käsittely ole suinkaan pinnallista. Lapsi tarvitsee turvallisen ihmisen ja luvan tuntea ja puhua kokemiaan vaikeita asioita.
Tukea myös nuoruudessa ja aikuisuuden kynnyksellä
Tilastojen mukaan nykyinen nuorisosukupolvi käyttää vähemmän alkoholia kuin edeltäjänsä. Hyvä niin. Tämä ei kuitenkaan sinänsä takaa seuraavan sukupolven aikuisten vähäisempää alkoholin käyttöä. Varsin moni alkoholiriippuvaisen vanhemman lapsi jo entisinä aikoina halveksi nuoruudessa alkoholinkäyttöä, mutta lankesi siihen aikuisuuden kynnyksellä kuitenkin itse.
Emme voi sulkea silmiämme siltä, että monet nykynuorista Suomessa ovat kasvaneet alkoholia runsaasti käyttävien vanhempien lapsina. Omanarvontunnon ja itsetunnon heikkous altistaa omalle päihdeongelmalle tai mielenterveysongelmalle. Vaikka nuori ei juo, mikä sinällään on erinomainen seikka, kosteissa oloissa kasvaneella nuorella on ilman tukea valitettavasti alttius omaan alkoholiongelmaan aikuisuudessa. Päihdeongelmaisen vanhemman lapsi, nuori ja nuori aikuinen tarvitsee vahvaa tukea eheytyäkseen lapsuuden tunnetraumoista ja kasvaakseen kohti hyvää aikuisuutta.
Valistus on tässä varsin vähämerkityksistä. Järkevistä, älykkäistä ihmisistäkin tulee alkoholiriippuvaisia, koska kyse ei ole järjellä käsiteltävästä asiasta, vaan tunnetraumasta.
Elämän haavoittuneisuus ei kuitenkaan näyttäydy vain päihteiden käyttönä. Omanarvontunnon heikkous vaikeuttaa monin muin tavoin kiinnittymistä työhön ja opiskeluun tai parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. On vaikea ponnistella kohti päämääriä, jos ei alitajuisesti lainkaan voi uskoa, että itsestä on mihinkään. ”Minusta ei ole mihinkään”, ”teen kaiken väärin”, ”olen huono”, ”minua ei voi rakastaa” ovat pitkästä syyllistämisen, mitätöimisen, unohtamisen ym. kokemuksesta syntyviä tiedostamattomia uskomuksia, joita nuori ihminen vakuuttelee itselle.
Kati-Pupita Mattila
TT, LL
erityisasiantuntija