Miten tärkeältä tuntuikaan 4H -yhdistyksen ”pikkuvasikka”-toiminta 1970-luvulla! Maalaistalojen lapsina saimme oman kasvattivasikan vuoden ajaksi omaan kotinavettaan.
En tosin muista miksi, mutta vasikan muistan, miten se pehmeällä turvallaan imi sormeani, jota kenties kuvitteli emolehmän tissiksi.
Kyläyhdistys ja kyläkoulu kaikkien kohtaamispaikkoina
Myöhempinä vuosikymmeninä ja omankin perheeni maaseudulle perustaneena kyläyhdistykseen kuuluminen tarjosi monenlaisia osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Hankittiin kylälle katuvaloja turvaamaan lasten koulumatkaa tai järjestettiin kylän vanhuksille virkistyspäiviä kyyteineen, ruokailuineen ja kampaajapalveluineen.
Kyläkoulu toimi ”matalan kynnyksen kohtaamispaikkana”, tilana, jonne jokainen saattoi tulla semmoisenaan.
Siellä tultiin kohdatuksi ja palvelluksi ihan vain sen vuoksi, että oltiin kyläläisiä.
Ja itsekin sai osallistua. Kyläyhdistyksen ansiosta kyläkoulun jääkiekkokaukalossa paloivat sähkövalot ja rantakalaillassa ja pilkkikilpailuissa jaettiin kauppojen ja yritysten lahjoittamia arpajaispalkintoja.
Yhdistykset yhteistyöhön
Oi niitä aikoja!
Maailman muuttuessa myös yhdistystoiminnan on joko muututtava tai kuihduttava pois.
Nyt täytyy ja saa tehdä yhteistyötä muiden yhdistysten, seurakuntien, kuntien sekä monenkirjavan sote- ja hyte-kentän kanssa, jotta yhä useampi pääsisi osalliseksi kohtaamisesta ja palvelluksi tulemisesta.
Järjestöjäärämäisyys elää Sininauhaliiton jäsenyhteisöissä.
Jotkut kehittelevät erilaisia vapaaehtoistoimintoja tai tekevät ruoka-aputyötä. Jotkut tuottavat vaikkapa päiväkeskuspalveluja tai asumisen tukea oman kaupunkinsa tai kokonaisen maakunnan tarpeisiin. Yhdistysten vapaaehtoiset ja ammattilaiset tekevät usein työtä kaikkein vaikeimmissa elämäntilanteissa olevien, rikkinäisten, yksinäisten, sairaiden ja syrjään jääneiden parissa, parantaen maailmaa – tavalla tai toisella.
Teija Nuutinen
järjestösuunnittelija
teija.nuutinen@sininauhaliitto.fi
@TeijaNuutinen
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo