Ohita valikko

Juoksu toi tasapainon

Lähes koko iän kestänyt raju päihteidenkäyttö vei Katja Gothonin pohjalle. Tuettuun asuntoon päästyään hän alkoi juosta.
JAA

Lähes koko iän kestänyt raju päihteidenkäyttö vei Katja Gothonin pohjalle. Nuorisokoti ei riittänyt rajoiksi, ja koulukodin päätyttyä hän palasi takaisin päihdepiireihin, joissa käyttö lähti käsistä. Juoksuharrastus alkoi jo tuetussa asunnossa, ja nyt nainen juoksee maratoneja.

Asunnottomuus ja päihteidenkäyttö olivat Gothonille  vuosien ajan arkipäivää.

– Minulla ei vaan ollut omaa halua lopettaa. Henki on meinannut lähteä monta kertaa. Koen, että sen alemmas ei voi enää päästä.

Vasta päihteistä luopuminen ja juoksuharrastus toivat sisältöä elämään ja rauhaa mieleen. Gothoni ei tiedä tarkalleen mikä muuttui. Läheiset olivat kääntäneet hänelle selän jo varhain.

Tajusin, että joko kuolen tai nostan itseni tästä suosta.

– Huumeiden käyttö oli vienyt hampaatkin suusta ja olin tosi yksin. Vain metadoninannoksen jakaja ja Ruusulankadun asumisyksikön työntekijät katsoivat perääni.

Kun Gothoni sitten jälleen kerran lähti katkaisuhoitoon, jokin oli muuttunut. Gothoni putosi ovesta päästyään sananmukaisesti polvilleen.

– Oikeastaan olin valmis tekemään mitä tahansa.

Vertaistuki kaikki kaikessa

Gothoni lähti ensimmäisen kerran elämässään jatkohoitoon Helsingin kaupungin Tervalammen kartanon kuntoutuskeskukseen. Hän oli kuullut vertaistukiryhmistä, mutta ajatteli siihen asti, että ne eivät ole häntä varten.

Luulin, että minun täytyy yksin vetää itseni ylös. Oli merkittävä hetki, kun menin ensimmäistä kertaa ryhmään, ja minut otettiin hyvin vastaan. Tajusin, ettei tässä tarvitse yksin onnistua.

Gothoni vietti Tervalammella kahdeksan viikkoa. Sen jälkeen hän asui Ruusulankadun asumisyksikössä ja kävi ryhmissä. Sitten kysyttiin, tulisiko hän tekemään vertaistyötä Tervalammelle.

– Kun mulla ei ole ammattia eikä opintoja, niin mietin, että tätä kuitenkin voisin osata tehdä. Oli ihan erilainen ja hieno kokemus voida auttaa muita. Syvältä päihdemaailmasta tulleelle vertaistuen tarve on valtava.

Haave omasta koirasta auttoi                     

Gothonin vointi parani pikkuhiljaa. Hän säästi myös koiraa varten. Oikeastaan raitistumispäätös oli tullut putkassa, kun hän oli joutumassa vankilaan.

– Olin ihan varma, että joudun linnaan. Mutta ajattelin, että jos en joudu, niin otan koiran.  Raitistumisen siemen istutettiin silloin.

Erottuaan päihteitä käyttävästä miehestään Gothoni toteutti haaveensa. Tervalammelle koiraa ei silloin saanut viedä.

– Sanoin, että siinä tapauksessa en tule. Sääntöjä kuitenkin muutettiin, ja saatoin jatkaa vertaistyön tekemistä.

Gothoni sai kaupungilta tukiasunnon Roihuvuoresta, ja teki sieltä käsin vertaistyöntekijän töitä Tervalammella kaksi vuotta.

– Olin tuolloin ollut korvaushoidossa monta vuotta, enkä uskonut koskaan pääseväni siitä eroon. Lopulta lähdin vähennysohjelmaan ja onnistuin.

Juoksu tuli päihteiden tilalle

Gothoni oli kiinnostunut juoksusta jo Ruusulankadulla asuessaan. Hän oli aloittanut lättäpohjaisilla tennareilla, mutta osti pikkuhiljaa parempia varusteita. Nyt Gothoni on harrastanut juoksua 3,5 vuotta, ja juossut useamman puolimaratonin. Keväällä 2016 oli ensimmäinen, ja se oli itselle huikea kokemus.

Tuli mahtava tunne, että tässä mä vaan juoksen ihmisenä ihmisten joukossa! On hyvä olla, kun tietää mihin tähtää.

Juoksu ja laihduttaminen menivät jossain määrin liiallisuuksiin. Polvi meni juoksussa rikki.

– Minut kerta kaikkiaan pysäytettiin. Se oli hyvä, sillä tajusin, etten voi hallita elämää. Pystyn vielä juoksemaan, mutta otan sen ja syömisen rennommin. Elämässä on niin paljon muutakin mitä voi tehdä ja harrastaa.

Välillä Gothoninkin on vaikea lähteä lenkille.

– Jos jään aamulla miettimään, tulen aina keksimään syyn olla menemättä. Kun teen illalla päätöksen, se on helpompaa. Mutta kyllä minäkin anna periksi. Olen vaan huomannut, että koskaan en tule lenkiltä pahalla tuulella takaisin.

Uudet taidot, uusi elämä

Tänä kesänä Gothoni juoksi Helsinki Half Maratonin. Hän päätti, että nyt saavat juoksut vähäksi aikaa olla.

Tähtäimessä on kuitenkin Tampereen puolimaraton syksyllä. Ja kesällä 2018 hän aikoo juosta kokomaratonin. Se vaatii jo erilaista treenaamista ja pidempiä lenkkejä.

Juoksu on tuonut Gothonille kyvyn keskittyä ja kohdata ongelmia sekä löytää ratkaisuja.

Juoksu on tuonut tasaisuutta. On helpompi kommunikoida ihmisten kanssa, ja siedän paremmin ympäristön hektisyyttä. Olen myös sairastellut vähemmän.

Gothoni on myös saanut takaisin asioita, jotka oli menettänyt. Hän on onnellinen raittiudesta; saa muun muassa kokea ilon lapsenlapsesta.

– Olen ylpeä itsestäni. Maksan laskuni ja kannan vastuun elämästäni. Olin ajatellut, etten ikinä pysty siihen.

 

Innoittaja

Tapasin Katja Gothonin ensimmäisen kerran 2012. Työskentelin Sininauha Oy:n Ruusulankadun asumisyksikössä naapurustotyötä tehden.

Gothoni oli tyylikäs ja sosiaalisesti taitava, vaikka varmasti osa mahtavasta supliikista menikin kemiallisten aineiden tuoman itsevarmuuden piikkiin.

Vieraita riitti, kamaa riitti, elämä vaikutti olevan aika sekavaa, vaikka asumisyksikössä asuminen oli totta kai tuonut myös turvaa elämään.Seuraavan kerran näin hänet vajaan vuoden päästä televisiossa, Jari Sarasvuon ohjelmassa.

Ruusulankadun asumisyksikkö oli noussut iltapäivälehtien lööppeihin siellä sattuneiden kuolemantapausten takia.Paikkaa pidettiin kärkevimmissä kommenteissa huumekuolemien päämajana. Pelottavat asukkaat säätiö oli unohtanut sinne oman onnensa nojaan, vetämään yliannostuksia.

Tervalammelta kuntoutuksesta palannut, huumeiden käytön lopettanut Gothoni kertoi Sarasvuolle oman näkemyksensä. Hänelle Ruusulankadun talo merkitsi turvaa, välittämistä, rajoja. Kuoleman välttämistä.

Olin vaikuttunut muustakin kuin hänen tervehtyneestä olemuksestaan. Noin selkeä puolestapuhuja!Yksikään tuntemani työntekijä, saati johtaja ei olisi voinut puhua vaikuttavammin.

Parin vuoden päästä törmäsimme eräässä toisessa asumisyksikössä. Hän oli siellä palkkatöissä, raivaussiivoushommissa. Asui omassa asunnossa. Iltapäivällä näimme vielä raitiovaunussa. Juttelimme niitä näitä. Valittelin omaa laiskuuttani, joka estää minua lähtemästä juoksulenkille.

Gothoni tsemppasi: Kyllä se onnistuu.Sitä pitää vain lähteä. Se on se lähteminen, päätös. Häntä oli auttanut koira ja nyt oli juossut jo puolimaratonin.

Olin entistäkin vaikuttuneempi. Gothoni taisi olla innoittajani, kun viime vuonna uskaltauduin puolimaratonille, tavoitteena päästä maaliin. Pääsin. Kiitos, Katja!

Satu Mustonen
viestinnän suunnittelija
Sininauhaliitto

Uusi toivo 3 / 2017, teksti ja kuvat:
Sonja Sykäri