Syrjäytetty ihminen katseen korkeudelle kohotettuna

Ritva Larssonin taide on kuin järjestötyöntekijän arjesta: leipäjonoja, päihdeongelmaisia, kerjäläisiä. Se pakottaa katsojan miettimään, onko hyvinvointivaltiota enää olemassa.

”Maalaukseni syntyvät pääosin siten, että törmään kaupungilla johonkin maalaukselliseen kohteeseen, otan mallista kuvasarjan ja maalaan. Ihmisten kasvoja muutan yleensä silloin kun maalauksen kohde ei tiedä tulleensa malliksi, näin esimerkiksi sammuneiden mallien kohdalla.”

”Syrjässä olevat ihmiset kiinnostavat, koska ajattelen taiteen olevan myös osin poliittinen väline. Haluan tuoda esiin ihmisyyden kirjoa myös sieltä reuna-alueilta, nostaa syrjässä olevan keskiöön. Olen maailmankatsomukseltani hyvinvointivaltio-uskovainen. Ihmisyys tai ihmisarvo ei lopu, kun rahat loppuvat. Tai ainakin näin asian tulisi olla.”

”Olen aiemmin työskennellyt pitkään päihdehuollossa, missä opin kunnioittamaan ihmisten tarinoita: jokaisella on oma tarinansa ja käänne syrjään voi tapahtua hyväosaisellekin. Elämänpolut ovat kiinnostavia: miksi marginaaliin päädytään, miten sieltä voisi päästä pois tai elää ihmisarvoista elämää? Entä voisiko jotain tapahtua toisin? Onko tämä kaikki välttämätöntä?”

”Taide vaikuttamisen keinona on hidas ja epävarma, toisaalta siihen on myös pakko uskoa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Poliittinen taide saattaa olla jopa ajankohtaista ja tarpeellista yhteiskunnan polarisoituessa. Tuloerojen kasvu tuo mukanaan loppumattoman aihekirjon.
Gallerian seinällä et katso kerjäläistä tai sammunutta kulkijaa alaspäin vaan kohtaat kuvan silmien tasolla: itsesi tasolle nostettuna. Ehkä tämä on inhimillistämisprojekti.”

”Olen koulutukseltani kuvataitelija ja yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä. Tällä taustayhdistelmällä on melko luontevaa päätyä tutkimaan ”sosiaalista” myös taiteen keinoin: alkoholisti, kerjäläinen, maahanmuuttaja, köyhä, toinen, joku muu kuin minä ja minun kohtaloni.”


 

Kuvat ovat Larssonin Maalauksia hyvinvointivaltiosta -näyttelystä, joka oli esillä Diakonia-ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Maalaukset on tehty vuosina 2014-2016. 

 

Teksti: Satu Mustonen
Kuvat maalauksista: Jenni Räikkä

Ritva Larssonin taide on kuin järjestötyöntekijän arjesta: leipäjonoja, päihdeongelmaisia, kerjäläisiä. Se pakottaa katsojan miettimään, onko hyvinvointivaltiota enää olemassa.

”Maalaukseni syntyvät pääosin siten, että törmään kaupungilla johonkin maalaukselliseen kohteeseen, otan mallista kuvasarjan ja maalaan. Ihmisten kasvoja muutan yleensä silloin kun maalauksen kohde ei tiedä tulleensa malliksi, näin esimerkiksi sammuneiden mallien kohdalla." data-share-imageurl="">