Sininauhaliitto on julkaissut neljä tuoretta opasta päihderiippuvuudesta toipumiseen ja läheisten tueksi. Kaikki kirjat voi tilata Sininauhaliitosta maksutta ja niistä löytyy myös verkkoversiot Sininauhaliiton nettisivuilta.
Ihminen on tarina: jotta ihminen voi hyvin, hänen tulisi voida kertoa kuka hän on, mistä hän on tullut ja mihin hän on menossa, totesi Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Pekka Lund julkaisutilaisuudessa. Keskiviikkona julkaistuja kirjoja yhdistää halu muutokseen, joka liittyy joko omaan tai läheisen päihteidenkäyttöön.
Kirjojen kirjoittajat, Tarja Hiltunen, Eva Kanerva ja Virpi Kujala ovat kaikki tehneet pitkään työtä päihdekuntoutuksen ja vertaistoiminnan kehittäjinä niin Sininauhaliitossa kuin muuallakin. Verkkkoon poikkeustilan takia siirretyssä julkaisutilaisuudessa kuultiin niin ”laajennetusta rakkaudesta”, joka liittyy perheklubitoiminnan ajatukseen laajasta perheestä kuin ”haitallisesta ihmissidonnaisuudesta” eli tilanteesta, jossa ihminen antaa toisten määritellä elämänsä suunnan.
– Oma elämä voi olla hyvin erilainen kuin tarina, jota kerrotaan itsestä. Nämä kirjat ovat työkaluja siihen, että ihminen oppii ymmärtämään itsensä uudella tavalla, Lund sanoo.
Lundin mukaan usein kuulee leimaavia lauseita ihmisistä, joilla itsellään tai joiden läheisillä on ongelmallista päihteidenkäyttöä: päihderiippuvaiset ovat tollaisia, narkkarit tollaisia, päihdeperheiden lapset tollaisia. Päihteisiin liittyvät tarinat vaikeuttavat elämää. Ihmisissä on monia puolia ja rooleja. Sininauhaliiton uutuuskirjat yrittävä auttaa niiden löytämisessä.
”Päihderiippuvaiset ovat tollaisia, narkkarit tollaisia, päihdeperheiden lapset tollaisia. Päihteisiin liittyvät tarinat vaikeuttavat elämää. Meissä on monia puolia ja rooleja.”
Naiserityistä päihdetyötä tarvitaan edelleen
Liki 20 vuotta sitten Sininauhaliitto ylläpiti Jyväskylässä päihdeongelmaisten naisten ja heidän lastensa matalan kynnyksen tukikohtaa Naisten taloa. Eräänä päivänä taloon soitti nainen, joka kertoi pelkäävänsä repsahdusta ja sitä, että hän tekee itselleen jotain. Tukea julkisilta palveluilta ei ollut herunut, sillä nainen ei ollut vielä alkanut juoda, vaan sinnitteli ilman alkoholia.
Tukea julkisilta palveluilta ei ollut herunut, sillä nainen ei ollut vielä alkanut juoda, vaan sinnitteli ilman alkoholia.
– Se puhelu oli hyvä esimerkki ongelmista, joita päihteitä ongelmallisesti käyttäneillä naisilla oli tuolloin. Heillä ei ollut mahdollisuutta esimerkiksi lyhyelle intervallihoidolle, mikäli he juuri sillä hetkellä olivat kuivilla. Toisaalta Naisten talon aikana kävi ilmi, että raitistuessa mieleen nousee esille paljon vaikeita asioita. Siihen tarvitsisi terapiaa, mutta sitäkään naisten ei ollut helppo saada, Sininauhaliiton vertaistoiminnan kehittäjä Virpi Kujala muistelee.
Naisten kanssa tehtävän päihdetyön tuloksena ovat syntyneet kirjat Minä kasvan. Naisen kasvu ja riippuvuuksista toipuminen ja tänään julkistettu Minä kasvan – naisen kasvu ja riippuvuuksista toipuminen. Ohjaajan opas. Ensimmäinen kirja sopii itsenäiseen oman elämän työstämiseen sekä ohjattuun ryhmätyöskentelyyn toipumisryhmissä ja leireillä. Ohjaajan oppaan avulla voi järjestää ryhmiä ja suunnitella leirikertojen ohjelman ja sisällön.
Jokainen nainen on ainutlaatuinen ja kokemusmaailmaltaan erilainen, korostaa Kujala ja toteaa, että kaikki naiset eivät jaa yhtäläistä kokemusmaailmaa. Kuntoutuksessa kaikkien ihmisten erityispiirteet on tärkeää huomioida riippumatta heidän sukupuoli-identiteetistään, kirjassa todetaan.
Myöskään hengellisyyttä ei niellä pureksimatta. Hengellisyys koetaan tärkeäksi osaksi ryhmien toimintaa osallistujien sitä halutessa, mutta se, mitä kukakin hengellisyydestä ajattelee on yksilön oma asia, Kujala sanoo. Kirjassa todetaan, että riippuvuuteen voi altistaa niin fyysinen, seksuaalinen, tunneperäinen kuin hengellinenkin hyväksikäyttö. Sukupuolta ei kuitenkaan saisi ohittaa naisten kanssa työskenneltäessä ja heille palveluita järjestettäessä.
– On käynyt hyvin selväksi, että naiserityistä työtä tarvitaan. Asenteet päihteitä käyttäviä naisia kohtaan ovat usein ankaria, ja naiset kokevat paljon häpeää ja syyllisyyttä päihteidenkäytöstään ja sen seurauksista. Haitallisesti päihteitä käyttävien naisten naiseutta saatetaan loukata syvästi ja he saattavat kokea seksuaalista ja muuta väkivaltaa sekä monenlaista alistamista ja hyväksikäyttöä. Naiset nimenomaan haluavat meidän kokemuksemme mukaan käsitellä asioita keskenään, omassa ryhmässään, Kujala sanoo.
Perheklubit ovat läheisille lempeitä vertaisryhmiä
Perheklubi on Sininauhaliiton asiantuntijoiden vuonna 2013 Pohjoismaista Suomeen tuoma ryhmämenetelmä, joka alun perin kehitettiin jo 1960-luvulla Kroatiassa. Sieltä klubitoiminta on levinnyt ympäri maailman.
Perheklubit ovat vertaistukiryhmiä, joissa sekä päihteidenkäyttäjät että heidän läheisensä voivat samassa ryhmässä jakaa kokemuksiaan ja tukea toisiaan luottamuksellisessa ilmapiirissä.
Nyt julkaistu kirja Perheklubi. Vertaistukea päihteettömään elämäntapaan (Eva Kanerva ja Tarja Hiltunen (toim.)) on ensimmäinen perheklubitoimintaa Suomessa käsittelevä julkaisu.
”Päihteidenkäyttäjien läheisiä ei aina kuulla riittävän ajoissa eikä itsenäisinä avuntarvitsijoina. Perheklubi vertaistukiryhmänä on läheiselle lempeä ja turvallinen mahdollisuus tulla kuulluksi omassa väsymyksessään ja neuvottomuudessaan.”
Perheklubissa ei esimerkiksi tarvitse hävetä sitä, jos esimerkiksi haluaa jatkaa parisuhdetta päihteidenkäyttäjän kanssa, vaikka toinen rämpisi pohjalla päihdeongelmansa kanssa. Toisaalta siellä ymmärretään myös, että ero ei ole rakastamisen vastakohta, joskus se on ainoa vaihtoehto.
Sininauhaliiton kehittämässä perheklubitoiminassa perheen käsite on laaja.
”Minulle Perheklubi on kuin perhe. Minulla on myös oikea perhe, mutta sana kuvaa parhaiten sitä, kun ihmiset todella välittävät ja ovat kiinnostuneita minusta, kohtaavat minut arvokkaana ja muistuttavat
tuosta arvosta riittävän usein. Lopulta aloin uskoa, että minulla on oikeus voida hyvin.”
Kun lapsi käyttää päihteitä, vanhempi jää vaille tukea
Sininauhaliiton kehittämät vanhemmuudenkaari-ryhmät toimivat tukena niille vanhemmille, joiden murrosikäiset tai aikuiseksi kasvaneet lapset käyttävät päihteitä ja jotka kokevat tarvitsevansa tukea ja apua lapsensa päihteidenkäytön takia.
On tuntunut kuin joutuisi seuraamaan sivusta lapsensa hidasta kuolemaa. Välillä joutuu kysymään mitä hyödyttää edes yrittää, kun mikään ei kuitenkaan muutu? Silti niin kauan kuin on elämää, on toivoa.
– Lapsen päihteidenkäytöstä voi tulla osa elämän todellisuutta, tosiasia, jonka kanssa vanhempi voi jatkaa elämäänsä, olipa lapsen tilanne parempi, ennallaan tai huonontunut. Tärkeintä on, että vanhempi pitää huolta itsestään, ja siinä vanhemmuudenkaari-ryhmästä voi olla apua, ryhmiä kehittänyt Tarja Hiltunen toteaa. Nykyään ryhmiä vetää Jyväskylän ev.lut. seurakunnan diakoniatyö.
Neljäs julkaistava opas Vanhemmuudenkaari. Opas tukiryhmän ohjaajille (Tarja Hiltunen) on suunnattu ammattilaisille ja vertaisvanhemmille vanhemmuudenkaari-vertaisryhmän perustamiseen.
Linkit kirjoihin (tilauslomakkeet kunkin kirjan sisältökuvauksen alla):
Minä kasvan. Naisen kasvu ja riippuvuuksista toipuminen >>
Minä kasvan – naisen kasvu ja riippuvuuksista toipuminen. Ohjaajan opas >>
Perheklubi. Vertaistukea päihteettömään elämäntapaan >>
Vanhemmuudenkaari. Opas päihteitä käyttävien lasten vanhempien tukiryhmän ohjaajille >>
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Asta Juntunen, järjestöpäällikkö, 050 3827 470, asta.juntunen@sininauha.fi