Ohita valikko
käsi tarttuu toiseen. Rajattu kuva ranteista.

Päihderiippuvaisen läheinen jää hätänsä kanssa yksin

Läheistenpäivän tiedote 24.4.24: Järjestöjen kyselyn mukaan päihteitä käyttävän läheiset jäävät helposti avun ulkopuolelle, eikä heidän tarpeitaan tunnisteta terveydenhuollossa riittävästi. Läheistenpäivänä 5. toukokuuta järjestetään päihderiippuvaisten läheisille tukitapahtumat Helsingissä ja Seinäjoella.
JAA

”Koen sellaista yksinäisyyttä, että ei voi kuvailla.” Päihderiippuvaisen läheinen jää tuskansa kanssa liian usein yksin, selviää läheisille tehdystä tuoreesta kyselystä. Vastauksissa läheiset kertovat piinaavasta ahdistuksesta, ulkopuolisuudesta ja muiden tuomitsevista asenteista.

Suomessa sadattuhannet ihmiset kokevat haittaa perheenjäsenen tai muun tärkeän ihmisen päihteiden käytöstä. Päihdejärjestöjen tekemään kyselyyn vastasi kaikkiaan 81 läheistä (vastaukset saatavilla pyynnöstä).

“Koen äitinä sellaista yksinäisyyttä, että tätä ei voi kuvailla. Minulla on päihderiippuvainen lapsi, mutta hän on muille näkymätön. En pysty jakamaan mitään häneen liittyvää sukulaisilleni”, kertoo eräs vastaajista.

”Koen olevani kertakaikkisen syrjässä ja osaton. Minun normaalini on erilainen. Se tuntuu pahalta ja syö ihmisyyttäni”, toteaa toinen.

Päihteitä käyttävien läheiset ovat lain mukaan oikeutettuja tukeen, mutta jäävät usein vaille tarvitsemiaan palveluita. Stigma vaikeuttaa avun hakemista ja näkyy ongelman salailuna. Läheisten kuormitus voi oireilla myös esimerkiksi masennuksena, uupumuksena tai fyysisinä oireina.

Läheistenpäivää vietetään 5. toukokuuta

Kyselyn mukaan myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteissa on parantamisen varaa. Läheiset kertovat vähättelystä, syyllistämisestä ja säälistä.

”Ihmisen, joka ei tunne päihderiippuvuutta, on vaikea käsittää läheisen tilanteen kuormittavuutta. Etenkin päihteiden käyttäjän toistuvat kriisitilanteet vaativat läheisiltä suuria ponnistuksia oman arjen ja hyvinvoinnin kustannuksella”, sanoo Tukikohta ry:n läheistyön kehittäjä ja läheistyöntekijä Marja Oivo.

”Moni kokee, että ei ole tullut kohdatuksi tai ymmärretyksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Se lisää yksinäisyyden kokemusta.”

Toukokuun 5. päivänä vietettävän LÄHEISTENPÄIVÄN tarkoitus on muistaa ja tukea läheisiä, joiden elämään toisen ihmisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Vuoden 2024 teemana on ”Et ole yksin”. Tavoitteena on, että kenenkään ei tarvitsisi jäädä tuskansa kanssa ilman tukea.

”Kunpa joku viisas olisi heti alkuun sanonut, että kaltaisiani päihdeongelmaisen läheisiä on tuhansia”, läheinen kertoo kyselyssä.

Läheisille järjestetään tapahtuma Helsingin Pasilassa sunnuntaina 5.5.2024 klo 12–18. Tarjolla on työpajoja, keskustelumahdollisuus ammattilaisen kanssa, kokemusasiantuntijan kertomuksia, työpajoja ja keittolounas. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Myös Seinäjoella järjestetään livetapahtuma.

Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet: LAHEISTENPAIVA.FI

Tiedote on julkaistu STT-Infon palvelussa: lue tiedote

Yhteyshenkilöt:
Johanna Pohjola
viestintäpäällikkö
Myllyhoitoyhdistys
+358445353219
johanna.pohjola@myllyhoito.fi

Sininauhaliitto
läheistyön kehittäjä
Tiina Haajanen
tiina.haajanen@sininauha.fi

Tapahtuman järjestää Päihdetoimijoiden läheistyön verkosto, johon kuuluvat A-Kiltojen Liitto, A-klinikkasäätiö, EHYT ry, FinFami Uusimaa ry, Irti Huumeista ry, Helsingin kaupunki, Kalliolan klinikka, KRIS Etelä-Pohjanmaa ry, Nuorten Ystävät / Verto, Myllyhoitoyhdistys, RETS – Rikoksettoman elämän tukisäätiö, Tukikohta ry, Sininauhaliitto ja Suojatie ry.