Tuettu koevapaus on tuonut Vertille turvallista rutiinia elämään ja vahvistanut hänen valmiuksiaan sosiaalisiin kohtaamisiin.
”Olen rohkaistunut ihmisten kanssa toimimiseen. Vieraannuin arjesta pitkän vankilassa olon aikana. Nyt olen päässyt eroon ihmispelosta”, Vertti kertoo.
Koevapaus toimii siltana vankilan ja vapautumisen välillä. Koevapauden toimintavelvoite täyttyy Vertin ja Kevinin kohdalla Koevapaudesta työelämään -hankkeessa.
Molemmat miehet kuulivat hankkeesta vankilan erityisohjaajalta. Ennen siirtymistä koevapauteen asioita valmistellaan vankilan kanssa yhteistyössä. Henkilöllä tulee olla muun muassa asumisasiat kunnossa ja toimintavelvoite sovittuna.
”Arkeen palaaminen vankilan jälkeen on ollut sulavaa. Täällä autetaan tavallisissa arkisissa asioissa, esimerkiksi Kela- ja opiskeluasioissa. Tärkeintä on, että pääsi pois vankilaympäristöstä,” Kevin kertoo.
Vertti on samaa mieltä. Hän kokee, että pääasia on ollut päästä uuteen ympäristöön ja harjoitella arjen rutiineja tuetusti.
Kevinillä on meneillään kolmen ja Vertillä neljän kuukauden jakso Koevapaudesta työelämään -hankkeessa. Koevapaudessa oleville kuuluu viikoittaiset vankilan kanssa sovitut valvontakäynnit.
Säännöllistä ohjelmaa ja ajattelutaitojen kehittämistä
Toimintaa on kolmena päivänä viikossa, maanantaista keskiviikkoon ja viisi tuntia kerrallaan. Keskiviikkona suunnitellaan yhdessä seuraavan viikon ohjelma. Joka viikko ohjelmassa on Kalliolan pitämä digikurssi sekä ohjattuja yksilö- ja ryhmäkeskusteluja.
Projektipäällikkö Virpi Riekin mukaan painotus on työelämätaitojen ja arjenhallinnan edistämisessä.
”Meillä on viikoittain asiakastyöntekijän vetämiä ATT-sessioita, eli Ajattelutaitoja työpaikalla –keskusteluja. Sessio alkaa idean esittelystä ja siitä lähtee yhteinen keskustelu. Aiheet pohjautuvat Rikosseuraamuslaitoksen toimintaohjelmaan.”
Riekin mukaan tärkeä teema on desistanssi eli rikoksista irrottautuminen: ”Käymme yleisesti läpi mikä pitää kiinni rikollisuudessa ja mikä mahdollistaa rikollisuudesta irrottautumisen.”
Aiheina on myös päihde- ja muutosteemoja. ”Sivistäviä keskusteluja, joissa aina joku uusi aihe. Ja aina oppii uutta”, Kevin sanoo.
Arjen taidoista elämyksiin
”Teemme ruokaa yhdessä joka viikko. Olen oppinut laittamaan ruokaa. Makaronilaatikkoa on tehty usein. Siitä on tullut lemppari”, Vertti kertoo.
Ohjelmassa on paljon perusasioita, mutta tilaa on myös retkille ja eri vuodenaikojen tuomille mahdollisuuksille. Yksi yhteistyötoimijoista on Sininauhaliiton Vihreän Veräjä.
”Loppukesällä tein paljon piha- ja kunnostustöitä Vihreän Veräjän Skatan tilalla. Laiteltiin paikka talvikuntoon ja tehtiin takkapuita”, Vertti sanoo.
”Parasta ovat olleet retket. On ollut kiehtovaa päästä eri paikkoihin. Olemme käyneet Lammassaaressa, Nuuksiossa, Sipoonkorvessa, purkutaidemuseossa Keravalla”, Kevin luettelee.
Retkikohteita suunnitellaan yhdessä. Kohteet ovat olleet sekä maksuttomia että maksullisia. Loppuvuoden bonuksena on luvassa karting.
Korkeasaaressa vierailu oli Kevinille ja Vertille ensimmäinen kerta.
”Oli hyvä kokemus kokonaisuudessaan. Paras päivä tähän asti. Tapasimme tuttuja toisesta ryhmästä ja eläimiäkin nähtiin. Karhu jo taisi olla talviunilla”, miehet muistelevat visiittiä hymyssä suin.
Kohti uusia suuntia
Vertillä iloa arkeen tuo koira. Kevin käy autokoulua ja viettää aikaa siskon lapsien ja kaverien kanssa.
Koevapauden jälkeen Vertti on menossa pihasuunnittelu- ja maanrakennustöihin. Kevinillä on haave opiskelupaikasta.
”En ole vielä löytänyt sopivaa alaa. Olemme käyneet työllistymistapahtumissa ja käydään vielä tutustumassa eri paikkoihin. Täällä olen saanut suuntaa. Tiedän jo, mitä en halua.”
Teksti ja kuvat: Henna Tarjanne-Lekola
Lue artikkeli (12.8.2024): Vertaisuus on empatiaa, ymmärrystä ja ihmisen näkemistä
Sininauhaliiton Koevapaudesta työelämään -hankkeessa 2022–2025 kehitetään valmennusmallia valvotun koevapauden onnistumisen tukemiseen sekä tarjotaan eväitä rikoksettomaan elämään myös valvotun koevapauden päättymisen jälkeen. Asiakastyö koostuu työ- ja ryhmätoiminnasta sekä yksilöohjauksesta. Kohderyhmänä on alle 40-vuotiaat rikosseuraamusasiakkaat. Lue lisää hankkeesta: ->> linkki verkkosivuille
Koevapaus tarkoittaa sitä, että vanki pääsee ehdonalaiseen vapauteen ennen tuomionsa päättymistä, mutta hänellä on velvollisuus noudattaa tiettyjä sääntöjä. Koevapauden tarkoituksena on helpottaa vangin siirtymistä takaisin yhteiskuntaan ja vähentää riskiä, että hän syyllistyisi uusiin rikoksiin.