Kuka on kuollut?
Joillekin se tuttu oli isä, äiti, veli, sisko, setä, mummo, serkku, puoliso, lapsi, ystävä, työtoveri. Joko painajaisten vakiovieras tai edelleen tärkeä ja rakas. Yhtä kaikki läheinen.
Nyt se tuttu, se läheinen on kuollut. Syntyy kerran vuodessa ja kuolee kerran vuodessa niin kauan kuin muistat.
Mitkä muistot?
Yksi ajattelee, että taas on mennyt yksi vuosi. Toinen ei halua muistaa mitään. Pitääkö silti surra aina vaan? Onko vietävä kynttilä haudalle tai katsottava valokuvaa? Entä jollei enää itketä? Jollei tunnu miltään, jos on vain tyhjä.
Sanotaan, että on muisteltava kaikkia niitä yhteisiä hyviä ja kauniita hetkiä, mutta jos niistä ei riitä muisteltaviksi tai jos niitä ei ole ollutkaan. Jos muistat vain pelon, vihan ja häpeän ja sen millaista oli toivoa, että kaikki olisi ollut toisin.
Ketä suret?
Ei sinun tarvitse muistaa eikä muistella. Sillä eivät muutu paremmaksi kuolleet eivätkä elävät. Saat päästää muistoista irti ja jättää ne Herran haltuun.
On lupa surra sitä mitä ei koskaan tapahtunut ja sitä ihmistä jota ei koskaan ollut. Sinulla on lupa surra myös itseäsi.
Anna-Liisa Karhula
viestintäpäällikkö
anna-liisa.karhula@sininauha.fi