Sininauhaliitto iloitsee Lidlin päätöksestä poistaa rahapeliautomaatit myymälöistään. Pitkään rahapelihaittatyön parissa toiminut Sininauhaliitto kannattaa peliautomaattien poistamista arkisista ympäristöistä.
”Olemme jo pitkään puhuneet siitä, että rahapeliautomaattien määrällä ja sijoittelulla on suuri vaikutus niin ongelmallisen rahapelaamisen syntyyn kuin sen laajuuteenkin Suomessa. Viime keväänä Peliklinikan asiakastyössä näkyi selkeästi, että rahapeliautomaattien sulku helpotti ongelmallisesti pelaavien elämää. Monen tie pelaajaksi alkaa lähikaupasta”, sanoo rahapelihaittojen asiantuntija, Peluurin yksikön päällikkö Inka Silvennoinen. Peluuri on osa Sininauhaliiton pelihaittatyötä, ja sitä ylläpitävät Sininauhaliitto ja A-klinikkasäätiö.
Rahapeliongelma on Suomessa yleisesti ajateltua laajempi ilmiö. Riskitasolla pelaa lähes 400 000 suomalaista, ja vakava rahapeliongelma koskettaa noin 112 000 ihmistä. Ongelmallinen pelaaminen vaikuttaa myös pelaajien läheisiin. Heitä arvioidaan olevan lähes 800 000.
”Tämä on valtava määrä ihmisiä. Asiasta on keskusteltu viime aikoina, mutta pitkään olemme odottaneet myös tekoja. Siksi Lidlin avaus on merkittävä. Nyt näitä tekoja tarvitaan lisää. Toivottavasti saamme lisää yrityksiä, jotka kyseenalaistavat rahapelaamisen itsestäänselvyyden Suomessa. Pelikoneiden sulun aikaan moni meidän asiakkaamme koki, että he voivat ensimmäistä kertaa vuosiin käydä turvallisesti kaupassa, kun automaattien pelaaminen ei ollut mahdollista. Kauppojen pitää olla turvallinen ympäristö kaikille”, Inka Silvennoinen sanoo.
Suomessa uudistetaan parhaillaan arpajaislakia, mutta esityksessä ei ole mukana rahapeliautomaattien poisto.
”Toivomme, että rahapeliautomaatit poistuvat kaikista kaupoista mahdollisimman pian. Tutkimukset näyttävät, että rahapeliautomaattien määrällä ja sijoittelulla on merkitystä rahapelihaittojen vähentämisessä. Olisi tärkeää, että päättäjät pitävät tämän mielessä.”
Lisätietoja:
Inka Silvennoinen
Yksikön päällikkö, Peluuri/Peliklinikka
puh. +358 40 760 8507
inka.silvennoinen@peluuri.fi
Lisätietoa koronan vaikutuksesta ongelmallisesti pelaaviin:
Peliklinikka on pääkaupunkiseudun kuntien, järjestöjen ja valtion yhteishanke, joka on erikoistunut rahapeliongelmiin. Peliklinikka palvelee pelaajia, heidän läheisiään ja heitä työssään kohtaavia ammattilaisia. Palvelut ovat maksuttomia, ja osa palveluista on valtakunnallisia. Lisätietoja: www.peliklinikka.fi, www.peluuri.fi, www.tiltti.fi