Evankeliumi, ilosanoma, on kävellyt minua vastaan päiväkeskuksen ovella, toimintakeskuksessa tai koulutuspaikassa useimmiten lämpimänä tervehdyksenä.
Joskus ihmiset kutsuvat minut kotiinsa. Minulle on esitelty tärkeitä esineitä elämän varrelta: valokuvia läheisistä, ovessa riippuva puuenkeli, Italian matkalta ostettu krusifiksi kunniapaikalla.
Puhuttelevimpia kohtaamisia oli vierailu iäkkään päihderiippuvaisen luona. Hän pysyi hädin tuskin pystyssä mutta kaivoi lipaston laatikosta, kaiken tavaran keskeltä, nähtäväkseni Raamatun. Itku silmässä.
”Nyt näet oikein kunnon juopon asunnon, vähän hävettää mutta tule vaan.” Näin minua tervehditään välillä. Kokemukseni on, että saapuessaan itselle vielä tuntemattomaan maisemaan, ihminen janoaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Ihmisyyden nojalla. Oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Jokainen haluaa olla nimeltä kutsuttu, ei nimetön tai kutsumaton.
Missä tuemme ja vahvistamme toistemme voimavaroja, ihmisyyttä, siellä omanarvontunto voi lisääntyä sekä Jumalan kuva kasvaa jokaisessa.
Päiväkeskuksen aula, toimintakeskus tai pieni ja piskuinen koulutuspaikka ovat näyttäneet minulle, että yhteys on usein ennakoimattomaan vuorovaikutukseen heittäytymistä. Oma tontti on tuttu ja turvallinen, muttei useinkaan mahdollista uutta synnyttävää, hyvää törmäystä.
Heittäydytään vuorovaikutukseen. Tunnustetaan se, että vielä emme osaa kaikkea, vaan tarvitsemme toisiamme.
Meidän ei tarvitse olla toisillemme vieraita, kun vain niin päätämme.
Minä tarvitsen sinua.
#ihmisenpuolella
Jenni Tuulensuu
Sininauhaliiton kehittäjä, pastori
kristillinen vertaistoiminta
jenni.tuulensuu@sininauha.fi
@ToiveSininauha