Eri puolilla Suomea toimivat Pilke-ryhmät on tarkoitettu yli 60-vuotiaille haitallisesti päihteitä käyttäville. Ammattilaisten ohjaamia Pilke-vertaisryhmiä järjestävät hyvinvointialueet, järjestöt, seurakunnat ja säätiöt.
Merkittävänä tuloksena voidaan pitää Pilke-ryhmän vaikutusta alkoholinkäyttöön. Kyselyyn vastanneista 41 %:lla alkoholinkäyttö väheni. Alkoholinkäyttö pysyi samana 32 %:lla, 12 %:lla alkoholinkäyttö loppui kokonaan Pilke-ryhmän vaikutuksesta. Vastanneista 15 prosenttia ei käyttänyt alkoholia. Heille ryhmä toimii kannattelevana ja vertaistuellisena ryhmänä, jotta päihteidenkäyttö ei alkaisi uudelleen.
”Erityisesti nyt, kun palveluja supistetaan, hyvinvointialueilla on herännyt huoli ikääntyneille päihteidenkäyttäjille suunnattujen palvelujen jatkuvuudesta. Kysely osoittaa, että Pilke on vaikuttava ja kustannustehokas toimintamalli. Se vähentää runsaasta kulutuksesta aiheutuvia haittoja”, ikääntyneiden päihdetyön kehittäjä Anna-Leena Nikula Sininauhaliitosta toteaa.
”Helsingin kaupungilla on ollut Pilke-ryhmiä lähes kaikissa palvelukeskuksissa jo yli 10 vuoden ajan. Tarjoamme ikääntyneille erilaisia vertaisryhmiä – Pilke on yksi niistä. Kokemukset ovat myönteisiä. Helsingissä ryhmiin pääsee helposti mukaan, vain soittamalla ohjaajalle”, mielenterveyttä tukevia senioripalveluja EU:n Kestävän kasvun hankkeessa kehittävä projektipäällikkö Maarit Ajalin kertoo.
Ryhmätoiminta parantaa ja ylläpitää hyvinvointia
”Koetut hyvinvointivaikutukset ovat mittavia. Kyselyymme vastaajista 94 prosenttia koki Pilke-toiminnan vaikuttavan myönteisesti omaan hyvinvointiinsa. Yli puolella vastaajista yksinäisyyden kokemus oli vähentynyt ”, Anna-Leena Nikula iloitsee.
Helsingin kaupungin Pilke-toiminnassa vaikutus yksinäisyyden lieventymiseen on huomattu. Pilke on paikka, jossa kohdataan aidosti ihmisiä.
”Viikon paras hetki” erään asiakkaan sanoin. Joskus Pilke-ohjaajan numero voi olla ainoa numero ryhmäläisen puhelimessa”, Maarit Ajalin kertoo.
Tulosten mukaan Pilke-toiminnalla oli myönteisiä vaikutuksia kotona pärjäämiseen. Kolmannes vastaajista koki kotona pärjäämisen parantuneen. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi, että kotona pärjääminen omin voimin tai nykyisen avun turvin on pysynyt samana.
Pilke-toiminta rohkaisee ja sitouttaa kävijöitä
Pilke-toiminta kannustaa lähtemään liikkeelle kodin ulkopuolelle. Noin 47 %:a koki rohkaistumisen lisääntyneen ja noin puolet vastaajista (52 %) koki rohkaistumisen säilyneen samana. Reilu 50 %:a vastaajista oli ollut ryhmässä mukana 1–4 vuoden ajan ja noin viidesosa (22 %) vastaajista oli osallistunut ryhmätoimintaan yli viiden vuoden ajan ja loput (25 %) alle vuoden.
Tulokset osoittivat, että vertaistuellisella pienryhmätoiminnalla on myönteisiä vaikutuksia, kuten yksinäisyyden väheneminen ja paremmin kotona pärjääminen.
Pilke-kyselyn 2024 tulokset vahvistavat aiempien tutkimusten tuloksia. Järjestöjen päihde- ja mielenterveyskuntoutujien ryhmiin osallistujat kokevat toimintaan osallistumisen parantavan tai vähintäänkin ylläpitävän hyvinvointiaan. Ammattilaisen ohjaaman ryhmän keskeisimmät vaikutukset liittyvät toimijuuden ja sosiaalisten suhteiden vahvistumiseen (Jurvansuu, S., Takala, J. & Tourunen, J. 2023).
Lisätiedot:
Anna-Leena Nikula,ikääntyneiden päihdetyön kehittäjä, Sininauhaliitto
anna-leena.nikula@sininauha.fi puh. 044 901 3299, www.ikaantyneidenpaihdetyo.fi
Mediatiedote: tiedote (3.9.24) STT Info-palvelu
Lähteet:
Pilke-tuloksellisyyskyselyn 2024 raportti (julkaistu 3.9.2024): Pilke_kysely_raportti_2024 (pdf)
Jurvansuu, S., Takala, J. & Tourunen, J.: Ryhmästä osallisuutta? Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien osallisuuden sekä toiminta- ja työkyvyn muutokset ryhmätoiminnan aikana. A-klinikkasäätiö; Katsauksia ja näkökulmia 1/2023.
Artikkeli: Pilke-ryhmissä luottamus kukoistaa 23.11.2023
Lue myös: Sininauhaliiton lausunto alkoholin kotiinkuljetuksesta: Hallituksen esitys on lainvastainen 2.9.2024
Pilke-kysely 2024 ja Pilke-toiminta:
Keväällä 2024 toteutettuun sähköiseen Pilke-tuloksellisuuskyselyyn vastasi yhteensä 123 ikääntynyttä Pilke-ryhmäläistä kuudelta eri hyvinvointialueelta. Pilke-kysely tuottaa tietoa alueellisesti ja valtakunnallisesti Pilke-toiminnan vaikuttavuudesta ja tuloksellisuudesta. Kysely toteutetaan Pilke-ryhmille ympäri Suomea kerran vuodessa. Kyselyn valtakunnallisesta koordinoinnista vastaa Sininauhaliitto.
Pilke®-toiminta on vertaistuellista, ammatillisesti ohjattua toimintaa yli 60-vuotiaille, joilla on tai on ollut päihdeongelmia. Pilke-porukka kokoontuu kerran viikossa ja tapaamiseen saa tulla sellaisena kuin on – myös päihtyneenä. ”Päihdeongelmaisen” identiteetin sijaan yritetään löytää ja vahvistaa muita identiteettejä.
Suomessa kokoontuu tällä hetkellä noin 35 Pilke-ryhmää. Ryhmiä toimii Helsingin lisäksi yli kymmenellä eri hyvinvointialueella. Toimintaa järjestävät hyvinvointialueet, järjestöt, seurakunnat ja säätiöt. Sininauhaliitto on kehittänyt Pilke-toimintaa yli 10 vuoden ajan.