Ruoka-apukentällä on jo jonkin aikaa ollut käynnissä muutos.
Kehityssuunta on ollut pois leipäjonoista kohti sisätiloissa tapahtuvaa ruoka-aputoimintaa. Toiminnassa pyritään keskittymään siihen, miten ruoka-avussa asioiville tuotetaan osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksia (esim. Niemi & Winter 2020, 20−21). Ruoka-aputoiminnan kehittämistä on viime vuosina vauhdittanut myös keskustelu kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta. Muun muassa vuoden 2020 Diakoniabarometrissa (Alava ym. 2020) esitettiin ruoka-aputoimintaan kuuluvan olennaisesti osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisäksi ruokahävikin vähentäminen. Tässä selvityksellä ruoka-avulla tarkoitetaan kaikkea toimintaa, jossa ruoka joko jaetaan ruokakasseina, syödään yhdessä tai se on muuten läsnä toiminnassa (esim. Lehtelä & Kestilä 2014).
Ruoka-avussa asioivien osallisuutta on pyritty parantamaan erilaisten hankkeiden avulla yhteisöllisempään suuntaan muun muassa järjestämällä elintarvikejaon yhteyteen yhteisöruokailuita ja vertaisryhmiä (Laihiala & Nick 2020). Esimerkiksi Vantaalla toteutettujen Yhteinen pöytä ja Hukaton Vantaa -projektien mallissa on pyritty lisäämään kuntalaisten hyvinvointia yhdistämällä hävikkiruoan hyödyntäminen, ruoka-apu, työllistäminen ja yhteisöllisyys (Vantaa 2.12.2019). Jälkimmäisessä projektissa ”Vantaan mallia” on pyritty levittämään muille paikkakunnille osana Sitran Suomen kiertotalouden tiekarttaa (Sitra 2016). Vantaan mallin soveltamisesta hyviä esimerkkejä ovat muun muassa Yhdessä katettu (Järvenpää) ja valtakunnallinen Yhteinen keittiö -hanke (Niemi & Winter 2020, 20). Lisäksi Kirkkopalvelujen Osallistava yhteisö -hanke on tuonut yhteen ruoka-aputoimijoita ja -toimintaa yhteiselle valtakunnalliselle ruoka-apu.fi -sivustolle (ks. Laihiala & Nick 2020). Tätä selvitystä varten haastatellut henkilöt edustivat kuutta kaupunkia, joissa kaikissa on jollakin tavalla pyritty soveltamaan Vantaan mallin toimintaperiaatteita.
Ruoka-avussa asioivien osallisuutta on pyritty parantamaan erilaisten hankkeiden avulla yhteisöllisempään suuntaan muun muassa järjestämällä elintarvikejaon yhteyteen yhteisöruokailuita ja vertaisryhmiä.
Korona-aika ja poikkeusolosuhteet tekivät ruoka-apukentän näkyvämmäksi. Ruoka-aputoiminta ja sen merkitys ovat nousseet taas julkiseen keskusteluun (ks. Helsingin Sanomat 2020a; Helsingin Sanomat 2020b; Hämeen Sanomat 2020; Laihiala & Nick 2020). Uusimmassa Sosiaalibarometrissä (Eronen ym. 2020, 117−122) esitetään, että poikkeusolot osoittivat sosiaaliturvan haavoittuvuuden. Barometrin mukaan järjestöt ja seurakunnat paikkasivat poikkeusolojen aikana sen, mihin julkinen sektori ei pystynyt (Eronen ym. 2020, 32−33). Useilla paikkakunnilla otettiin käyttöön muun muassa neuvontanumeroita, joihin soittamalla pystyi tiedustelemaan alueen ruoka-apua tai tilaamaan ruoka-apua kotiin kuljetettuna. Kaupunkien työntekijät osallistuivat monin paikoin ruoka-avun toimittami-seen koteihin. Ruokaa jaettiin myös ulkona. Uudet toimintatavat tehostivat järjestöjen, kuntien ja seurakuntien välistä yhteistyötä. (Laihiala & Nick 2020; Alppivuori 2020.)
Uudet toimintatavat tehostivat järjestöjen, kuntien ja seurakuntien välistä yhteistyötä.
Suomessa ruoka-apututkimus on keskittynyt vahvasti avunsaajiin ja vain vähän ruoka-aputoimijoihin ja heidän tekemäänsä yhteistyöhön. Tässä selvityksessä on tarkoituksena valottaa ruoka-apukentällä tapahtuvaa yhteistyötä. Selvitykseen on haastateltu järjestöjen, seurakuntien ja kaupunkien edustajia. Selvityksessä tuodaan esiin ruoka-aputoimijoiden paikallisen yhteistyön toimintatapoja, tavoitteita ja kehittämiskohteita.
Suomessa ruoka-apututkimus on keskittynyt vahvasti avunsaajiin ja vain vähän ruoka-aputoimijoihin ja heidän tekemäänsä yhteistyöhön. Tässä selvityksessä on tarkoituksena valottaa ruoka-apukentällä tapahtuvaa yhteistyötä.
Selvitys toteutettiin Sininauhaliiton toimeksiantona marras-joulukuussa 2020. Marraskuun alussa otimme yhteyttä mahdollisiin haastateltaviin, minkä jälkeen haastattelimme heitä marraskuun aikana. Selvitys perustuu 20 henkilön teemahaastatteluihin, joissa kuvataan kuuden suurehkon kaupungin ruoka-apukentällä tapahtuvaa yhteistyötä. Nämä kaupungit valittiin selvitykseen sillä perusteella, että niissä tiedettiin olevan ruoka-aputoimintaan liittyvä yhteistyöverkosto. Haastatteluissa keskityimme käsittelemään kahta teemaa: mitä yhteistyö kaupungissa on ja millaisia kehittämiskohteita yhteis-työssä mahdollisesti on.
Haastateltaville korostettiin, että selvityksen raportista ei voi tunnistaa henkilöitä eikä heidän edustamiaan kaupunkeja. Tällä haluttiin ensinnäkin rohkaista haastatteluihin osallistuneita puhumaan mahdollisimman avoimesti ja toiseksi välttää erilaisten vertailuasetelmien syntymistä kaupunkien välille. Haastattelujen ajankohdan vuoksi korona-ajan vaikutuksia ruoka-avun toimintaan ja siihen liittyvään keskusteluun oli mahdotonta sulkea haastattelujen ulkopuolelle, vaikka kyseinen teema ei selvityksen kohteena ollutkaan.
Haastatelluista seitsemän oli kaupungin työntekijöitä viidestä eri kaupungista. Heistä viisi työskenteli sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluissa ja kaksi työllisyyspalveluissa. Yhdeksän haastatelluista edusti kuutta eri järjestöä, joiden toimintaan kuuluu ruoka-apu. Nämä järjestöt olivat viidestä eri kaupungista. Heistä kuusi edusti kristilliseen vakaumukseen tai ihmiskäsitykseen pohjautuvaa järjestöä, kolme uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta järjestöä tai yhdistystä. Lisäksi haastattelimme neljää evankelisluterilaisten seurakuntien diakoniatyöntekijää, joiden työtehtäviin kuului ruoka-aputoiminnan yhteyshenkilönä toimiminen. He olivat neljästä eri kaupungista. Seurakunta on ruoka-avun aktiivinen toimija myös niissä kahdessa kaupungissa, joista seurakunnan edustajaa ei saatu haastatteluun.