Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA on myöntänyt Sininauhaliitolle 70 000 euroa avustusta, joka on tarkoitettu jaettavaksi pienille tai vähävaraisille jäsenyhteisöille. Sininauhaliiton jäsenyhteisöt voivat hakea liitolta toiminta-avustusta omaan toimintaansa. Avustuksen suuruus voi olla 1000–4000 euroa. Avustus myönnetään kokonaisuudessa jäsenyhteisöille.
Avustusta voivat hakea Sininauhaliiton jäsenjärjestöt, joissa järjestetään vertais- ja vapaaehtoistoimintaa ja jotka eivät saa muuta STEA-avustusta. Avustusten tarkoituksena on lisätä ja vahvistaa vapaaehtoisuuteen ja vertaisuuteen perustuvaa järjestötoimintaa.
Avustusta voi käyttää vain yhteisön yleishyödyllisen toiminnan kuluihin.
Hyväksytyt pienavustusten käyttötarkoitukset
- Jäsenjärjestön vapaaehtois- ja vertaistoiminnan käynnistämiseen, toteuttamiseen tai virkistyskuluihin
- Jäsenjärjestön toiminnalle näkyvyyttä tai yhteiskunnallista vaikuttavuutta tuovan tapahtuman tai kampanjan järjestämiseen
- Jäsenjärjestön osallistumismahdollisuuksien tukemiseen: esim. koulutuksiin osallistumiseen tai järjestön vapaaehtoisten ja asiakkaiden osallistumiseen Sininauhaliiton tapahtumiin (esim. Valonrastit tai Kaamosrastit) sekä näihin liittyviin matkakuluihin edullisimman kulkuvälineen mukaan tai digilaitteisiin etäosallisuuden lisäämiseksi.
Avustuksen hakeminen
Avustusta voi hakea 19.4.–7.5.2021 seuraavien periaatteiden mukaisesti:
- Hakijan tulee täyttää hakemuslomake, johon liitetään
- jäsenjärjestön hallituksen pöytäkirjanote, josta ilmenee haettava määrä ja avustuksen käyttötarkoitus
- jäsenjärjestön toimintakertomus ja tilinpäätös edelliseltä vuodelta sekä
- toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle.
- Lisäksi hakemuksessa on oltava mukana avustuksen käyttöä koskeva enintään kahden sivun mittainen suunnitelma, jossa on ilmoitettava
- avustuksen tarve
- avustuksen kohderyhmä
- avustuksen käyttötapa
- avustuksen avulla tehtävän toiminnan tavoitteet
- arvio avustuksen avulla tehtävään toimintaan osallistuvien määrästä
- arvio ja erittely avustuksella katettavista kustannuksista
- samaan toimintaan haetut muut avustukset ja
- avustuksen käytön seurantakäytännöt.
Hakemuksen toimittaminen
Hakemus edellä mainittuine liitteineen toimitetaan Sininauhaliittoon 7.5.2021 mennessä
ensisijaisesti sähköpostilla
Anne Hyyrynen
anne.hyyrynen@sininauha.fi
tai tavallisena kirjeenä osoitteeseen
Marja Mettälä
Sininauhaliitto
Opastinsilta 7A, 00520 Helsinki
Avustusten myöntäminen
Avustusten jakamisesta päättää hakemusten perusteella Sininauhaliiton hallitus. Avustus on käytettävä avustushakemuksessa esitettyihin kuluihin. Pienavustuksilla ei voi kattaa toisen rahoittajatahon (esim. kunnan) rahoittamasta toiminnasta syntyvää alijäämää.
Avustusta ei myönnetä henkilöstökuluihin eikä kokouspalkkioihin, ei myöskään ruoka-avun toteuttamiseen.
Avustuksen maksaminen
Avustuksen hakijalle tiedotetaan avustuspäätöksestä, kun Sininauhaliiton hallitus on asian käsitellyt. Myönteisen päätöksen saatuaan hakijan tulee toimittaa liitolle virallisten nimenkirjoittajien allekirjoittama avustuksen siirtosopimus.
Sininauhaliitto tilittää avustuksen hakijan tilille, kun siirtosopimus on saapunut liittoon. Avustuksen käyttöaika on avustuksen myöntämisvuosi ja sitä seuraava vuosi.
Avustuksen käytön raportointi
Hakijan tulee noudattaa STEAn ja Sininauhaliiton ehtoja avustuksen käytöstä ja raportoinnista. Jos järjestönne on saanut kyseistä avustusta aiemmin, tulee vuosien 2019 ja 2020 avustusten vuosiselvitys toimittaa Sininauhaliitolle maanantaihin 3.5.2021 mennessä.
Edellisten vuosien vuosiselvitysten toimittaminen on ehtona uuden avustuksen saamiselle.
Vuosiselvitys sisältää
- avustuskohteen kustannuspaikkakohtaisen tuloslaskelman, kirjanpidon pääkirjaotteen tai muun vastaavan kirjanpidon tulosteen, joka todentaa avustuksen käytön
- allekirjoitetun tilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastus- tai toiminnantarkastuskertomuksen
- mahdolliset muut oikeiden ja riittävien tietojen antamiseksi vaadittavat tiedot.
Lomakkeet
Hakulomake_STEAn jäsenjärjestöavustus 2021
Vuosiselvitysohje 2019-2020 (pdf)
Tiedustelut
Anne Hyyrynen
anne.hyyrynen@sininauha.fi
puh. 046 923 2572
Kysy lisää avustuksen hakemisesta – tule mukaan Sininauhaliikkeen verkkotapaamiseen 15.4.!
Sininauhaliikkeen verkkotapaamisessa torstaina 15.4. keskustellaan järjestöavustuksesta.
Lisätietoa tapahtumasta täällä.
KUVA Jani Laukkanen