Tarkastelimme selvityksessä ruoka-apuun liittyvää yhteistyötä kuudessa suomalaisessa kaupungissa, joissa kaikissa on yhteistyön edistämistä varten muodostettu ruoka-apuverkosto.
Tarkastelussa kiinnitimme huomiota erityisesti yhteistyössä esiintyviin haasteisiin ja kehittämiskohteisiin. Haasteiden takia yhteistyö ei välttämättä toimi ihanteellisella tavalla, mikä voi vaikuttaa mahdollisuuteen kohdata ruoka-avussa asioiva kokonaisvaltaisesti.
Vaikka yhteistyöllä saattaa olla selkeät rakenteet ja toimintatavat, yhteinen tavoite ei aina välttämättä näy käytännön työssä.
Selvityksemme mukaan yhteistyön keskeisiä kehittämiskohteita ovat puutteelliset taloudelliset ja henkilöstöresurssit, viestinnälliset ongelmat sekä toimijoiden erilaiset näkemykset ruoka-aputoiminnan tarkoituksesta. Näistä kaikki ja erityisesti viimeksi mainittu liittyvät oleellisesti aineistosta tekemäämme keskeiseen havaintoon: ruoka-avun toimijoilla ei ole yhteisesti jaettua selkeää käsitystä yhteistyön perimmäisestä tavoitteesta. Vaikka yhteistyöllä saattaa olla selkeät rakenteet ja toimintatavat, yhteinen tavoite ei aina välttämättä näy käytännön työssä.
Yhteisen tavoitteen kirkastamisen tarvetta voidaan selittää ruoka-avun keskeisten toimijoiden motiivien, arvomaailmoiden ja perinteiden eroavuuksilla. Verkostoissa tapahtuvassa yhteistyössä pyritään sovittamaan yhteen ruokahävikin vähentämiseen, yhteisölliseen ruokailuun ja ruoan jakamiseen liittyviä erilaisia näkemyksiä, joihin sekä uskonnolla että politiikalla on oma vaikutuksensa. Yhteistyö toimii pääsääntöisesti hyvin, mikäli verkoston tehtäväksi nähdään ensisijaisesti vain hävikki- ja lahjoitusruoan jakaminen. Ruoka-avun yhteistyön ihanteena näyttäytyi joillekin haastatelluille keskitetty logistiikka, jonka he myös mielsivät synonyymina toimivalle yhteistyölle.
Kaupungeilla on keskeinen rooli kestävän kehityksen paikallistason toimeenpanossa ja johtamisessa. Kaupunkien rooli on ollut keskeinen myös kiertotalouden merkitystä korostavien ruoka-apuverkostojen perustamisessa ja niiden toiminnan mahdollistamisessa taloudellisesti. Kaupungit edustavat ruoka-apuverkostojen yhteistyössä kestävän kehityksen viitekehykseen sidottua julkisen sektorin yhteiskuntavastuullisuutta. Selvityksemme osoitti, että haastattelemamme kaupungin työntekijät olivat tietoisia ruoka-avun sijoittumisesta kaupunkistrategioiden laajempiin kokonaisuuksiin.
Kaupunkien rooli on ollut keskeinen kiertotalouden merkitystä korostavien ruoka-apuverkostojen perustamisessa.
Seurakunnat ovat olleet kaupunkien merkittävä yhteistyökumppani verkostoituneen ruoka-apujärjestelmän rakentamisessa. Verkostoitumiseen vahvasti liitetty yhteisöllinen ruokailu on osa perinteistä diakoniatyötä. Ruokahävikin hyödyntämisen merkitys on korostunut seurakunnissa, kun kristilliseen elämänkatsomukseen on yhä voimakkaammin alettu liittää vastuu omasta ympäristöstä. Käytännön toiminnassaan seurakunnat korostavat kuitenkin ruoka-apua ennen kaikkea yhteiskunnan huono-osaisten terveydellisen ja sosiaalisen hyvinvointivajeen paikkaajana.
Ruoka-apua toteuttavat järjestöt ja yhdistykset ovat taustaltaan varsin moninaisia, ja osa niistä näkee ruoka-aputoimintansa tehtävän rajoittuvan huono-osaisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Osalla järjestöistä saattaa olla vaikeuksia liittää ruoka-aputoimintaansa ilmasto- ja ympäristönäkökulmat huomioivaan viitekehykseen. Ruoka-avun osittain varsin villinäkin rehottanutta järjestökenttää on pyritty määrätietoisesti ohjailemaan tähän suuntaan muun muassa yhteistyön ja verkostoitumisen merkitystä korostavilla hankeavustuksilla ja levittämällä ruoka-avun verkostoyhteistyön mallia osana Sitran Suomen kiertotalouden tiekarttaa.
Verkostoitumisen myötä ruoka-avusta ja siihen liittyvistä ilmiöistä on eri toimijoiden kesken opittu puhumaan samoilla sanoilla. Haastatteluissa jo pitkään ruoka-avun parissa toimineet järjestöjen ja seurakuntien edustajat saattoivat puhua kestävän kehityksen ja ruokahävikin kaltaisista ilmiöistä, jotka eivät suoranaisesti kuvaa heidän edustamiaan ruoka-avun tavoitteita. Epäselvä yhteinen tavoite voi johtua osittain siitä, että ruoka-avun laajempiin yhteyksiin liittyvä puhe ei kuitenkaan kosketa ruoka-avun arkipäiväisissä tehtävissä työskenteleviä.
Verkostoitumisen myötä ruoka-avusta ja siihen liittyvistä ilmiöistä on eri toimijoiden kesken opittu puhumaan samoilla sanoilla.
Selvityksessä nousi esiin näkemys siitä, että pelkästään järjestöjen ja seurakuntien toiminnalla ei voida vaikuttaa köyhyyden ja ruoka-avun tarpeen juurisyihin. Ne voivat kuitenkin tehdä piilevää köyhyyttä näkyväksi avoimella matalan kynnyksen toiminnalla. Järjestöt ja seurakunnat voivat myös palveluohjauksen avulla tarjota tukea haastavaan elämäntilanteeseen. Ruoka-aputoiminnan liittäminen vahvemmin osaksi kaupungin strategiaa myös käytännössä voisi edesauttaa juurisyihin vaikuttamista. Voidaankin pohtia, olisiko mahdollista asettaa yhteistyön tavoitteeksi ruoka-avun tarpeen vähentäminen? Tässä tapauksessa keskeisessä asemassa on se, miten kaupungin palvelut kytketään kiinteämmin osaksi ruoka-aputoimintaa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden linkittäminen ruoka-aputoimintaan voisi mahdollistaa juurisyihin puuttumisen korjaavalla ja ennaltaehkäisevällä otteella. Joissain kaupungeissa tällaisesta toiminnasta on jo saatu onnistuneita kokemuksia.
Voidaankin pohtia, olisiko mahdollista asettaa yhteistyön tavoitteeksi ruoka-avun tarpeen vähentäminen?
Ruoka-avun yhteistyön selkeän tavoitteen puuttumiseen saattaa vaikuttaa myös se, että sellaista on lähes mahdotonta määritellä. Ruoka-avun verkostoituneella mallilla pyritään samanaikaisesti ratkaisemaan kahta ristiriitaista tavoitetta: vähävaraisten ruoka-avun turvaamista ja ruokahävikin vähentämistä. Kun ruoka-aputoimintaa tarkastelee tässä valossa, sen rakenteet näyttävät lähtökohtaisesti kestämättömiltä. Tulevaisuuden ratkaisuna ei voi olla se, että ruokahävikin määrä ja ruoka-avun tarve pysyvät samanlaisina, vaan sekä tarvetta että ruokahävikin määrää tulisi vähentää.