Haastatellut näkivät ruoka-apuun liittyvän yhteistyön ja sen mahdollisuudet yleisesti ottaen positiivisessa valossa.
Ruoka-aputoimijoiden yhteiseksi toiminnan motiiviksi voidaan määritellä halu auttaa haastavissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Selvityksemme mukaan ruoka-aputoiminnan julkilausutut tavoitteet on yleensä muodostettu kaupunkilaisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Usein tavoitteiksi on määritelty osallisuus, yhteisöllisyys, hyvinvointi, työllisyys ja kestävä kehitys. Tavoitteissa korostetaan yhteisen toiminnan merkitystä kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Yhteisillä käsitteillä kuvatut tavoitteet ruoka-apukentällä motivoivat myös sitoutumaan yhteistyöhön.
Haastatteluissa nousi esiin erityisesti kolme ruoka-avun yhteistyön haastetta: viestintä, rahoitus ja erilaiset näkemykset ruoka-aputoiminnan merkityksestä.
Tehokkaampi viestintä toisi näkyvyyttä kaupunkiorganisaatiossa
Toimijoiden välillä on jo vakiintunutta viestintää. Useassa haastattelussa nousivat esiin Whatsapp-ryhmät, joita toimijat käyttävät ilmoittaessaan esimerkiksi saamistaan suurista ruokamääristä tai toimintansa muutoksista. Yhteisen viestintäkanavan käyttö näytti parantavan nopeaa reagointia ja tiedottamista sekä toisten toiminnan tukemista erilaisissa tilanteissa. Samalla kuitenkin haastatteluista nousi esiin useita viestintään liittyviä kehittämiskohteita. Esimerkiksi heikon viestinnän takia muutokset toiminnassa tai vastuuhenkilöiden vaihtuminen eivät välity kaikille verkoston toimijoille riittävän nopeasti.
Kaupungin puolella ei välttämättä tiedetä riittävästi ruoka-aputoiminnasta, minkä takia sitä tulisi aktiivisesti tuoda esille.
Viestintä nostettiin esiin kehittämiskohteena lähes jokaisessa haastattelussa. Haasteita nähtiin niin ruoka-aputoimijoiden keskinäisessä kuin kaupungin suuntaan tapahtuvassa viestinnässä. Erityisesti kaupungin suuntaan tapahtuva viestintä vaatisi selvityksemme mukaan kehittämistä. Kaupungin puolella ei välttämättä tiedetä riittävästi ruoka-aputoiminnasta, minkä takia sitä tulisi aktiivisesti tuoda esille. Näin ruoka-aputoiminta saisi enemmän näkyvyyttä kaupunkiorganisaatiossa. Ruoka-aputoimijat ovat usein hiljaisia puurtajia, eivätkä halua käyttää pieniä resurssejaan toimintansa markkinoimiseen. Eräs haastateltava sanoikin, etteivät ruoka-aputoimijat halua vaikuttaa lobbaajilta.
Vaikuttavuudesta viestiminen voisi tehdä näkyvämmäksi ruoka-aputoimijoiden merkitystä kaupungin hyvinvointityölle.
Kaupungin työntekijät katsoivat lisäksi tarpeelliseksi tehostaa ruoka-aputoimintaan liittyvää kaupungin sisäistä viestintää. Sitä tulisi parantaa jo senkin takia, että tietoisuutta ruoka-avun liittymisestä yhtenäisinä kokonaisuuksina hahmotettaviin kestävän kehityksen strategioihin voitaisiin lisätä kaupungin organisaatiossa. Erään järjestön edustajan mielestä ruoka-aputoimijoiden tulisi korostaa toimintansa osuutta kaupungin kestävän kehityksen linjauksista. Ruoka-aputoiminnassa vastataan useisiin kaupunkien kestävän kehityksen tavoitteisiin, kuten hävikin vähentämiseen ja sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseen.
Toinen vastaaja puhui ruoka-aputoiminnan vaikuttavuuden arvioinnista osana viestintää. Ruoka-aputoimijoiden kannattaisi tehdä aktiivisesti vaikuttavuusarviointeja. Vaikuttavuudesta viestiminen voisi tehdä näkyvämmäksi ruoka-aputoimijoiden merkitystä kaupungin hyvinvointityölle. Tällainen viestintä vahvistaisi myös yhteistyöverkoston toimintaa.
Rahoituksen turvaaminen edellyttää yhteistyötä
Järjestöjen edustajat mainitsivat rahoituskysymyksen ruoka-aputoiminnan yhteistyön kehittämisen merkittävänä haasteena. Ruoka-apuun liittyvää yhteistyötä kehitetään pääasiallisesti määräaikaisilla hankeavustuksilla, minkä vuoksi toimintaa on monen mielestä haastavaa kehittää pitkäjänteisesti. Eräs haastateltava toi esiin, että yhteistyötä edistävistä koordinaatiohankkeista tulisi siirtyä kohti kestävämpää ja säännöllisesti rahoitettua verkostomallia. Näkemys ruoka-avun pysyväluonteisesta rahoituksesta sai tukea myös muissa järjestöjen edustajien haastatteluissa, ja sitä perusteltiin toiminnan jatkuvuuden turvaamisella.
Yhteistyötä edistävistä koordinaatiohankkeista tulisi siirtyä kohti kestävämpää ja säännöllisesti rahoitettua verkostomallia.
Taloudellisten resurssien puute ei näyttäytynyt ainoastaan järjestöjen ongelmana. Muutamissa kaupunkien työntekijöiden haastatteluissa nousi joko suoraan tai hieman varovaisemmin esiin kaupungin eri toimialojen välinen kilpailu määrärahoista, mikä vaikeuttaa myös ruoka-apuun liitettyjen yhteistyön ja poikkihallinnollisen lähestymistavan ihanteiden toteutumista. Eräs kaupungin työntekijä puhui myönteisesti kunnan osallistumisesta ruoka-aputoimintaan, mutta kritisoi samalla voimakkaasti ruoka-avun omalle toimialalleen aiheuttamia lisäkustannuksia.
Kaupunkien rajalliset resurssit olivat tiedossa myös seurakuntien ja järjestöjen puolella. Seurakunnat toivat esiin omana vahvuutenaan vakavaraisuuden. Seurakunnilla on usein budjetoitu diakoniatyöhön erikseen rahoitusta ruoka-aputoiminnalle. Kuitenkin muutama seurakunnan edustaja esitti huolensa ruoka-aputoimijoiden verkoston jatkuvuudesta. He näkivät sekä järjestöjen että verkoston resurssit varsin epävakaina.
Rahoituksen saaminen on helpompaa, kun järjestöjen hankkeet on liitetty osaksi laajempaa verkostoyhteistyötä.
Järjestöjen hankerahoituksia myöntävän Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen linjausten mukaisesti ruoka-apuun liittyvät hankkeet voivat saada avustuksia vain, mikäli hankkeisiin liittyy ruoka-apua saavien henkilöiden osallisuuden lisäämistä ja toimintaa toteutetaan yhteistyössä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus 2019). Myös viime vuosina hallituksen talousarvioesityksiin sisältyneiden ylimääräisten ruoka-apuavustusten saamisen edellytykseksi on linjattu sekä toiminnallinen että tiedotuksellinen yhteistyö muiden ruoka-aputoimijoiden kanssa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020). Rahoituksen saamisen kannalta yhteistyön ja verkostojen merkitys nousee siis merkittävään rooliin. Haastateltavat tiedostivat tämän hyvin: heidän mukaansa rahoituksen saaminen on helpompaa, kun järjestöjen hankkeet on liitetty osaksi laajempaa verkostoyhteistyötä.
Onnistunut yhteistyö syntyy yhteisestä tavoitteesta
Ruoka-aputoiminnan verkostoitumisen yhtenä haasteena pidettiin sitä, että kaikki eivät välttämättä pyrkineet täysin samaan tavoitteeseen. Osa kaupunkien ja seurakuntien haastatelluista oli sitä mieltä, että kaikki ruoka-avun jakajat eivät nähneet ruoka-avun tarpeen yhteyttä laajempiin yhteiskunnallisiin kytköksiin, politiikkatasoon ja rakenteisiin. Erityisesti joidenkin hengellisten järjestöjen nähtiin suhtautuvan köyhyyteen ja huono-osaisuuteen kohtalonuskoisesti, eikä niiden oletettu olevan kiinnostuneita ilmiöiden juurisyihin puuttumiseen.
Toisaalta muutaman haastattelun mukaan ruoka-aputoimijoiden pienet resurssit näyttäytyivät esteenä mieltää ruoka-aputyö laajemmissa yhteyksissään. Pienet resurssit eivät mahdollista ruoka-avussa asioivien kokonaisvaltaista auttamista, vaikka niin haluttaisiin. Vapaaehtoistyöhön perustuvilla järjestöillä ei välttämättä ole pienten resurssien takia mahdollisuutta laajentaa toimintaansa tässä ja nyt -kohtaamista pidemmälle.
Kaupunkien työntekijöiden haastatteluissa todettiin moneen otteeseen, ettei ruoka-avun kaltaista ilmiötä tulisi hyvinvointivaltiossa olla lainkaan, vaan ongelma tulisi ratkaista perusturvaa parantamalla. Haastatellut inspiroituivat kysymyksestä, voitaisiinko ruoka-avun yhteistyötä tehostamalla vähentää ruoka-avun tarvetta. Osa innostui myös pohtimaan, voisiko ruoka-avun tarpeen poistamisen nostaa yhteistyön keskeisimmäksi tavoitteeksi.
Verkostoitumisella mainittiin olevan merkittävä rooli leipäjonojen kaltaisten toimintatapojen vähentämisessä, vaikka koronakriisin todettiin kääntäneen tätä kehitystä taaksepäin.
Monet katsoivat verkostoitumisen ja siihen liittyvän pyrkimyksen ruoka-avun asiakkaiden kokonaisvaltaisempaan kohtaamiseen jo johtaneen toimintaa lähemmäs mainittua tavoitetta. Verkostoitumisella mainittiin olevan merkittävä rooli leipäjonojen kaltaisten toimintatapojen vähentämisessä, vaikka koronakriisin todettiin kääntäneen tätä kehitystä taaksepäin.
Yhteistyö voi vaikeutua merkittävällä tavalla, jos hanke- ja toiminta-avustuksista riippuvaiset järjestöt näkevät toisensa kilpailijoina. Silloin omaa osaamista ei haluta jakaa tai toisia halutaan opettaa toimimaan ”oikein”. Monien haastateltujen mielestä pitäisi päästä pois ajattelusta, että käytetään itsellä olevaa tietoa vain omaksi hyödyksi – sen sijasta tulisi siirtyä jakamisen ja yhdessä tekemisen kulttuuriin. Jokaisen kuulluksi tuleminen ja mahdollisuus toimia omalta arvopohjaltaan nähtiin merkityksellisenä verkoston toimivuuden kannalta. Koska eri toimijoiden hieman toisistaan poikkeavista arvoista ja ideologioista oltiin hyvin tietoisia, pidettiin kunnioittavaa ja avointa keskustelukulttuuria onnistuneen yhteistyön ehdottomana edellytyksenä. Samaa mieltä oltiin myös siitä, etteivät jonkun yksittäisen toimijan intressit tai näkemykset saisi liikaa korostua yhteistyössä.
Monien haastateltujen mielestä pitäisi päästä pois ajattelusta, että käytetään itsellä olevaa tietoa vain omaksi hyödyksi – sen sijasta tulisi siirtyä jakamisen ja yhdessä tekemisen kulttuuriin.
Kommenteissa nousi esiin myös luonteeltaan kaksijakoinen haaste. Sekä yksittäisten henkilöiden liian suurta roolia että keskeisten vastuuhenkilöiden puuttumista korostettiin samanaikaisesti. Niin kaupunkien, seurakuntien kuin järjestöjen edustajat kokivat, että ruoka-aputoiminta on liian vahvasti riippuvainen yksittäisten henkilöiden innostuksesta ja henkilökohtaisista näkemyksistä. He näkivät tämän koskevan ensinnäkin ruoka-apua jakavia järjestöjä, joissa yksittäiset henkilöt saattavat pyrkiä määrittelemään koko ruoka-avun tarkoituksen yksinomaan omasta näkökulmastaan. Toiseksi kaupunkien edustajat liittivät melko yleisesti keskeisten henkilöiden merkityksen myös omaan organisaatioonsa. Kaupunkien aktiivisuus ruoka-avun yhteistyössä saattaa olla hyvinkin riippuvainen yksittäisten vastuuhenkilöiden omistautumisen asteesta.
Niin kaupunkien, seurakuntien kuin järjestöjen edustajat kokivat, että ruoka-aputoiminta on liian vahvasti riippuvainen yksittäisten henkilöiden innostuksesta ja henkilökohtaisista näkemyksistä.
Osa järjestöjen edustajista koki yhteistyön rakentumisen haasteeksi sen, ettei kaupungin puolella ollut selkeää ruoka-avun yhteyshenkilöä tai kaupungin yhteyshenkilöllä ei ollut riittävästi kiinnostusta yhteiseen kehittämistyöhön. Tällöin toimijoiden välinen konkreettinen ja pitkäjänteinen yhteistyö jää niukaksi. Ongelmaksi voi muodostua myös työntekijöiden vaihtuvuus: mikäli ruoka-avun kehittämisestä kiinnostunut henkilö siirtyy kaupungin organisaatiossa toisiin tehtäviin, asiat voivat jäädä puolitiehen.
Yksittäisten henkilöiden keskeiseen merkitykseen liittyvistä riskeistä huolimatta monissa haastatteluissa korostettiin, että yhteistyön kehittämiseen sekä toimivan verkoston muodostamiseen tarvitaan sillanrakentajia ja ”yhteistyöhön yhyttäjiä”. Usein yhteistyön käynnistyminen vaatii henkilön, jolla on muita aktiivisempi rooli. Terävimmän koordinaatiovastuun nimeäminen yhdelle kaikkien toimijoiden hyväksymälle henkilölle nähtiin haastatteluissa yleisesti yhteistyön toimivuutta parantavana seikkana. Koordinaatiovastuun ohella haastatteluissa korostettiin verkoston muiden vastuuhenkilöiden aktiivisuutta ja yhteisvastuullisuutta.
Usein yhteistyön käynnistyminen vaatii henkilön, jolla on muita aktiivisempi rooli.
Yhteistyön nähtiin olevan parhaimmillaan toiminnan yhteistä kehittämistyötä. Haastatteluissa korostui näkökulma, että hyvin toimivasta yhteistyöstä hyötyisivät niin kunta, seurakunta kuin järjestöt sekä viime kädessä ruoka-avussa asioivat. Useat haastatellut pohtivat yhteistyön merkitystä nimenomaan asiakkaan aseman parantamisen näkökulmasta. Järjestöjen ja seurakuntien edustajien kannanotoissa toivottiin, että kaupungit tiedostaisivat koronakriisin jälkeenkin entistä selkeämmin ruoka-avun yhteistyön merkityksen kaupunkilaisten hyvinvointia edistävässä työssä.