Sininauhaliitto kiittää selvityshenkilön raporttia siitä, että siinä esitetään tarkoituksenmukaisia toimia avustusbyrokratian yksinkertaistamiseksi. Tällaisia kannatettavia esityksiä ovat:
- Ay, Ak ja C-avustusten päättämisestä kolmeksi vuodeksi kerrallaan, huomioiden valtion vuosittaiseen talousarvioon liittyvä ehdollisuus
- avustuksen saajan itsenäisyys tehdä muutoksia myönnetyn avustuksen sisällä toiminnan tavoitteen, käyttötarkoituksen ja talousarvion puitteissa
- tuloksellisuus- ja vuosiselvitysten yhdistämisestä, ja tiedonkeruujakson kaksivuotisuudesta
- erillisen tilintarkastusraportin euromääräisen rajan nostamisesta 500 000 euroon.
Samoin Sininauhaliitto kannattaa selvityshenkilön ehdotuksia, jotka tukevat rahoituspohjan monimuotoistamista:
- lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen kaikille sosiaali- ja terveysjärjestöille tehtäviin lahjoituksiin
- varainhankinnan kulujen kattaminen yleisavustuksella
- yhteiset rahoitus- ja toteuttamismahdollisuudet oppilaitosyhteistyössä
- STEA-avustusten, Terveyden edistämisen määrärahan, EU-avustusten yms. synergian vahvistaminen
Sininauhaliitto tunnistaa selvityshenkilön raportissa saman ongelman kuin avustusasiain neuvottelukunta omassa lausunnossaan. Neuvottelukunta muistuttaa, että laki sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta toteaa seuraavasti:
”Valtionavustusta voidaan myöntää laajasti sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Avustettavan toiminnan tulee osaltaan tukea ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja perusoikeuksien toteutumista.”
Selvityshenkilön raportissa keskiöön nousee terveyden ja hyvinvoinnin vaikuttava edistäminen, mutta selvitys ei käsittele avustustoimintaa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja perusoikeuksien näkökulmasta. Raportissa jää sivuun myös järjestöjen merkitys esim. demokratian, kansalaisten oman toiminnan, varautumisen, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja yhteiskuntarauhan toimijoina. Sininauhaliitto pitää näitä selvityshenkilön lähtökohtia ja tulkintoja ongelmallisena ja järjestöjen roolia merkittävästi kapeuttavana. Sininauhaliitto pohjaa lausuntonsa paljolti tämän kysymyksen selkiyttämiseen. Sininauhaliitto ei kannata mallia A eikä B, joista jälkimmäinen on esitetty niin niukasti, että siihen on vaikea ottaa kantaa. Sininauhaliitto toivoo, että esimerkiksi avustusasian neuvottelukunnan ja SOSTE ry:n lausunnoissaan esittämistä vaihtoehtoisista malleista löytyy elementtejä järjestelmän uudistamiselle.
Sininauhaliitto ilmaisee huolensa siitä, että selvityshenkilön raportti tuntuu kaventavan järjestöjen roolia ja osaamisalaa. Sininauhaliitto korostaa, että järjestöt eivät ole vain tai ensisijaisesti sote-palveluita täydentävä lisätyökalu, jolla paikataan tai täydennetään hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluita. Järjestöjen erityinen merkitys on niiden ihmisten auttamisessa, joille diagnoosilähtöiset eriytyneet palvelut eivät tarjoa riittävää apua; järjestöt ovat parhaimmillaan silloin, kun sektoroitunut ja erikoistunut sote-järjestelmä ei pysty tarjoamaan apua. Järjestöjen toiminnoissa tavataan ja autetaan ihmisiä, joilla on voinut olla useita tai jopa useita kymmeniä auttajakontakteja eri palveluissa. Vasta järjestöjen kokonaisvaltainen ja ihmiseen keskittyvä ote on tarjonnut sellaista apua, jonka ihminen on voinut ottaa vastaan, ja joka on muuttanut elämää toivotusti.
Poikkeuksellisen vaikeaan tilanteeseen päätyneiden ihmisten tavoittamisella ja järjestölähtöisellä auttamisella on perustava merkitys edellytysten luomisessa sote-palveluihin liittymiselle, yhteisöjen ja yhteiskunnan resilienssille, luottamusyhteiskunnalle ja kansantaloudelle.
Sininauhaliitto alleviivaa, että järjestöjen työ on usein riskiehkäisyä: työ on vaikeaan tilanteeseen päätyneiden ihmisten tavoittamista ja tukemista, ja sillä ehkäistään kalliiden erikoissairaanhoidon (tai vankeinhoidon) palveluiden tarvetta. Järjestötyötä tarvitaan nimenomaan siellä, missä kynnys palvelujärjestelmään on korkea ja tulee ylitetyksi vain matkatessa ambulanssilla erikoissairaanhoitoon.
Järjestöjen erityinen osaaminen on sellaisten ihmisten auttamisessa, joiden ongelmat ovat monisyisiä, kerrostuneita ja ilkeitä. Sote-palvelujärjestelmä osaa auttaa ihmistä, jolla on selkeästi rajattavissa oleva ongelma ja jonka elämäntilanne paranee tämän ongelman poistamisella. Sote-järjestelmä onnistuu esimerkiksi sellaisen ihmisen auttamisessa, jolla on päihdeongelma mutta ei muita merkittäviä elämänhaasteita: asunnottomuutta, työttömyyttä, yksinäisyyttä, köyhyyttä tai itsetunnon ongelmia. Järjestöjen erityisosaamista on auttaminen silloin, kun toipumispääoma on ohutta ja ihminen tarvitsee kuntoutuakseen pitkäkestoista ja kokonaisvaltaista tukea.
Selvityshenkilön ehdotus, malli A, perustuu viiteen painopistealueeseen. Sininauhaliiton näkökulmasta tällainen lähestymistapa on vieras: järjestömme tavoittavat lapsia ja nuoria, ikäihmisiä – meillä on erikseen ikääntyneiden päihdeongelmiin keskittyvä rahoitus –, mielenterveysongelmaisia sekä Suomen yhden merkittävimmän ja jostain syystä raportissa lähes täysin vaietun kansansairauden eli päihdeongelman kanssa painiskelevia – ja silti yksinäisyyden vastainen työ vastaisi ehkä parhaiten järjestöjemme toimintaa. Edellä sanotusti järjestöjen vahvuus on siinä, että kun sote-palvelut eriytyvät, järjestöjen kokonaisvaltainen ote pystyy auttamaan erilaisia ja kokonaisia ihmisiä, joiden ongelmat ovat päällekkäisiä ja moninaisia.
Sininauhaliitto kantaa merkittävää huolta päihteiden ja riippuvuuksien lähes täydellisestä puuttumisesta selvityshenkilön raportista. Tämä tuntuu perustuvan ymmärtämättömyyteen näiden ongelmien erityisestä luonteesta. Sininauhaliitto jakaa EHYT ry:n omassa lausunnossaan kattavasti esittämät huolet ja perustelut. Päihteistä aiheutuvat haitat ovat moninaisia ja kattavat esimerkiksi seuraavat:
- merkittävät kansanterveydellisesti tuhoiset terveydelliset vaikutukset
- erittäin laajasti sekä päihteiden käyttäjää että hänen läheisiään koskevat sosiaaliset vaikutukset
- yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan turvallisuuteen liittyvät vaikutukset
- yksilöiden ja perheiden arkea kapeuttavat vaikutukset
- yksinäisyyttä, osattomuutta ja epäluottamusta lisäävät vaikutukset
- ja työvoiman riittävyyttä syvästi rajoittavat vaikutukset
Sininauhaliitto on vahvasti eri mieltä selvityshenkilön raportin kanssa siitä, mikä merkitys haitallisella päihteidenkäytöllä on suomalaiselle yhteiskunnalle ja miten sen tulisi näkyä järjestöjen rahoituksen painottumisessa.
Myöskään rahapelihaitat eivät esiinny selvityshenkilön raportissa. Sininauhaliitto jakaa tässäkin suhteessa EHYT ry:n huolen. Koska rahapelihaittojen yleisyys on kasvanut ja vakavuus lisääntynyt ja koska osaamista on jo vuosikymmenten ajan kehitetty nimenomaan järjestöissä ja koska osaaminen on hyvinvointialueilla erittäin ohutta ja koska Suomessa ollaan valitsemassa linjaa, jonka mukaisesti rahapelihaittojen annetaan tietoisesti kasvaa toteutettavan järjestelmäuudistuksen myötä, Sininauhaliitto haluaa alleviivata rahapelihaittoihin ja niiden ehkäisyyn kohdentuvien valtionavustusten merkitystä jatkossa.
Tulokset, vaikutukset ja vaikuttavuus ovat keskeisiä tekijöitä valtionavustusten jakamisessa, mikä tulee vahvasti esiin selvityshenkilön raportissa. Sininauhaliitto haluaa korostaa kolmea asiaa tuloksiin, vaikutuksiin ja vaikuttavuuteen liittyen. Ensinnäkin vaikutusten tai vaikuttavuuden tavoittelu ei saa johtaa siihen, että toiminta keskittyy ihmisryhmiin, joiden parissa tehdyssä työssä vaikutusten saavuttaminen on helpompaa. Tavoiteltu muutos on helpompi saada aikaan, kun kohdistetaan toiminta ihmisiin, joiden osalta tavoiteltu muutos on selkeä ja sen toteuttamiseen on olemassa verraten yksiselitteinen keino ja joilla on motivaatio toivottuun muutokseen ja erilaisia resursseja muutoksen toteuttamiseen. Järjestötyön vahvuus on nimenomaan siinä, että pystytään toimimaan menestyksekkäästi myös niiden ihmisten parissa, joiden kanssa muut toimijat, julkinen ja yksityinen, eivät saavuta tuloksia. Monen kohdalla merkittävä tulos on jo se, että ihmisen tilanne ei huonone: että hän ei päädy erikoissairaanhoitoon tai vankilaan. Jos vaikuttavuusinnossa aletaan olettaa epärealistisia saavutuksia, toiminta muuttuu kermankuorinnaksi: myös järjestöjen täytyisi keskittyä ihmisiin, joiden parissa työskentelemällä tuloksia, vaikutuksia ja vaikuttavuutta on helpompi saada. Tällainen kehityskulku olisi erittäin epätoivottava.
Toiseksi on tunnistettava, että tulosten, vaikutusten ja vaikuttavuuden osoittaminen on erilaisissa tilanteissa erilaista. Tarkkaan rajautuvissa ongelmissa on erilaista osoittaa tuloksia kuin kerrostuneissa ilkeissä ongelmissa. Tämä on Sininauhaliiton näkemyksen mukaan STEAssa myös ymmärretty, mutta selvityshenkilön raportista syntyy huoli, että tätä ei ymmärretä. Jos ihmisellä on taustalla kaksikymmentä vuotta kaoottista päihteiden, asunnottomuuden, työttömyyden, yksinäisyyden ja osattomuuden kyllästämää elämää, tulosten, vaikutusten ja vaikuttavuuden aikaansaaminen on erilaista kuin jos keskiluokkainen hyvinvoiva ihminen kohtaa jonkin akuutin sairauden. Toimintojen tuloksia, vaikutuksia ja vaikuttavuutta pitää jatkossakin arvioida keskenään täysin erilaisin kriteerein ja myös erilaisin aikajäntein.
Kolmanneksi on tärkeää tunnistaa erikokoisten järjestöjen tekemä työ. Pieniä järjestöjä tarvitaan, jotta järjestölähtöistä auttamistyötä voidaan toteuttaa lähellä ihmisiä. Pieniltä järjestöiltä ei voida odottaa samanlaista arviointi- ja vaikutusten osoittamisen osaamista ja resurssointia kuin suurilta valtakunnallisilta järjestöiltä. Erityisesti pienten järjestöjen näkökulmasta on tärkeää, että raportointi ja vaikutusten osoittaminen ei ole liian raskasta.
Järjestöjen vahvuus on toimiminen paikallisesti, ihmistä lähellä. Poikkeuksellisen vaikeaan elämäntilanteeseen päätyneellä ihmisellä ei ole osaamista, voimavaraoja eikä resursseja hakeutua palveluihin, jotka sijaitsevat etäällä, hyvinvointialueuudistuksen myötä usein vielä aiempaa etäämmällä. Ihmisen lähellä toteutuva riskiryhmien arjen tuki on valtavan kustannustehokasta ja voi toteutua vain paikallisesti. Pienten paikkakuntien järjestöjen pienet avustukset ehkäisevät erittäin vaikuttavasti paljon kalliimpien palveluiden tarvetta ja parantavat paikallisten ihmisten elämänlaatua, terveyttä ja hyvinvointia. Nämä ovat vaikuttavia hyvinvointi-investointeja eikä näiden karsiminen, siis ehdotettu pienten paikkakuntien järjestöjen avustusten lopettaminen, ole millään lailla inhimillisesti eikä taloudellisesti perusteltua. Sininauhaliitto ei missään tapauksessa kannata pienten paikkakuntien järjestöjen avustusten lakkauttamista.
Järjestöjen tekemän työn aiempaa tiiviimpi liittyminen hyvinvointialueiden sote-kokonaisuuteen on toivottavaa. Yhteyttä tulee vahvistaa, mutta se ei onnistu siirtämällä alueellisesti jaettava raha jaettavaksi valtakunnalliseksi. Sininauhaliitto korostaa alueellisten avustusten ja niiden synnyttämän hyvinvointialue-järjestö -sidoksen merkitystä eikä kannata selvityshenkilön esittämää ajatusta alueiden järjestöavustusten siirtämisestä osaksi STEA-avustuskokonaisuutta. Tällainen näkökulma saattaa heijastaa muutenkin raportissa vahvasti esillä olevaa ajatusta valtionhallinnossa olevasta viisaudesta järjestöjen rahoituksen kohdentamisen suhteen, mutta Sininauhaliitto ei pidä tätä näkemystä perusteltuna eikä vaikuttavuuden kannalta viisaana: alueiden ja niillä toimivien järjestöjen yhteistyön vahvistaminen ja alueellisten ratkaisujen etsiminen ja toteuttaminen on viisaampi toimintatapa kuin avustusten jakamisen aiempaa vahvempi keskittäminen.