Korona on tuonut entistä selvemmin esiin matalan kynnyksen palvelujen ja asunnottomien päiväkeskusten tarpeellisuuden. Kun asunnottomien palveluita joudutaan sulkemaan koronan takia joko täysin tai osittain, se näkyy heti katukuvassa ja julkisissa tiloissa. Niihin pyrkii ihmisiä, joita ei haluta nähdä.
Yhtenä esimerkkinä siitä, että asunnottomia ei haluta nähdä, toimii jo maaliskuussa tehty ratkaisu poistaa Helsingin rautatieaseman penkit. Pelkkä ihmisen habitus sinällään koetaan usein ”järjestyshäiriönä”. Lukuisat asunnottomat asiakkaani ovat kertoneet tilanteista, joissa heidät on häädetty penkiltä julkisissa tiloissa ja puistoissa, vaikka he olisivat istuneet yksin ja aivan hiljaa. Eräs nuori asunnoton kertoi nukkuneensa istualtaan puiston penkillä, jolloin hänet oli siitä riuhtoen poistettu. Oli kehotettu siirtymään toisaalle – mutta mihin siirtyä, kun missään ei saa olla?
Mihin siirtyä, kun missään ei saa olla?
Meidän asunnottomien parissa työtä tekevien huoli on nyt erityisen suuri, koska korona uhkaa sulkea asunnottomien ajanviettopaikkoja yhä enenevässä määrin. Asunnottomien koronaepidemian estäminen on haastavaa, sillä todetun COVID-19 tartunnan saaneen kontaktien kartoitus on vaikeaa, joskus mahdotonta. Pahimmillaan jäljitystyöryhmä ei ota yhteyttä kehenkään altistuneista.
Kaupunki on järjestänyt eristys- ja karanteenipaikat, mutta miten saamme asunnottomat koronapotilaat ja altistuneet kattavasti hakeutumaan niihin? Jos tiedossani on varmistunut koronatartunta, josta jäljitystyöryhmä ei ole saanut tietoa, en voi lain mukaan informoida paikkoja, joissa tiedän tartunnan saaneen asioineen. Tarvitsisimme luvan jakaa tietoa eri toimijoiden ja verkostojen kesken, jotta asunnottomien koronatartunnat eivät lähtisi mittavaan kasvuun.
Me kaikki asunnottomien parissa työskentelevät haluamme auttaa ja suojella asiakkaitamme, mutta myös itseämme ja perheitämme tartunnoilta.
Öitä ulkona, ei lepopaikkaa, ei suihkua, ei ruokaa. Se voisi tietää kuolemaa monille.
Pahin skenaario on se, että jos epidemia leviää hallitsemattomasti asunnottomien keskuudessa, se sulkee myös hätämajoitukset, päiväkeskusten lisäksi. Paikkojen sulkeminen merkitsisi niin suurta kurjuutta asunnottomille, että sitä on lähes mahdotonta kuvata. Öitä ulkona, ei lepopaikkaa, ei suihkua, ei ruokaa. Se voisi tietää kuolemaa monille.
Teemme kaikkemme, jotta tilanne ei eskaloituisi siihen. Tällä hetkellä päiväkeskus Illusiassa pystymme vielä tarjoamaan ruokaa, lämpöä, lepoa, suihkun, pyykinpesun sekä puhtaita käyttövälineitä. Tarjoamme myös sitä, mitä harvemmin julkisissa tiloissa on tarjolla – kohtaamme ihmiset ihmisinä eikä häiriönä.
