Alkoholiriippuvuus on sellainen sairaus, että perheessä kissat ja koiratkin sairastuvat, minulle sanottiin nuorempana, kun soitin auttavaan puhelimeen. Viime vuodet olen ollut itse kuunteleva osapuoli, kun olen oman työni ohella vetänyt Päihteiden erottamat -eroryhmiä. Se on opettanut paljon.
Ensinnäkin kaikkien läheisten olisi hyvä tietää, että alkoholiriippuvuus on sairaus siinä missä muutkin sairaudet. Yksi syy juomiselle voi olla se, että sitä käytetään keinona vapautua mielelle sietämättömistä tunnetiloista.
Käsitin, ettei päihteen kanssa kannata kilpailla. Päihde voittaa aina.
Perinnöllisyystaipumus selittää noin puolet sairastumisriskistä. Minä uskon perinnöllisyyteen. Isoäitini perheessä oli kuusi lasta. Heistä ainoastaan isoäidilläni ei ollut ongelmia alkoholin kanssa. Hänelle läheisin sisar sairastui päihdehäiriöön vaihdevuosi-ikäisenä, joten en itsekään usko ikinä olevani täysin turvassa sairaudelta.
Voin myös kertoa, että toisistaan hyvää huolta pitävän, mutta samalla paljon alkoholia käyttävän suvun keskellä kasvaminen ei ole ollut sitä maailman helpointa sorttia lapsuuksia.
Toisekseen on kokemusteni mukaan todella raskasta olla päihdehäiriöisen ihmisen puoliso. Verho omien silmieni edestä alkoi nousta, kun tein Naisten Linjalla naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä. Käsitin, ettei päihteen kanssa kannata kilpailla. Päihde voittaa aina.
Suurin kaikista on rakkaus – paitsi päihderiippuvaisen ihmisen parisuhteessa
Kun rakastaa, toivoo, uskoo ja kerta toisensa jälkeen pettyy, voi alkaa ajatella, että minun rakkaudessani ja kyvyssäni rakastaa on jotain pahasti vialla. Niin se ei kuitenkaan ole. Se on vain tunne, joka masentaa ja toisaalta myös koukuttaa. Todellisuudessa mitä vimmaisemmin rakastaa ja yrittää, sitä kauemmas päihdehäiriöinen tuntuu etääntyvän.
Alkoholisairautta voisi kuvata myös Odysseuksena, joka unohti köyttää itsensä laivan mastoon
Päihteiden erottamat -ryhmissä kuvaan yllä mainittua ilmiötä häkillä. Häkissä istuu päihderiippuvainen ihminen, joka saisi oven auki yhdellä ovenkahvan avauksella, mutta sitä hän ei tee. Puoliso puolestaan kulkee hädissään ympäri häkkiä, kaltereita kolistellen, toivoen ja rukoillen.
Se, ettei tämä toimi, johtuu näkemykseni mukaan siitä, että kumpikin juttelee itseasiassa häkin eikä toistensa kanssa. Aitoa kohtaamista ei tapahdu.
Silloin kun alkoholin käyttö on muuttunut sairaudeksi, mikään ei mene juomisen edelle. Ei perhe, ei parisuhde, ei työ, eikä edes syöminen. Muistan lapsuudestani, kuinka sukuni suorastaan viljeli vitsiä, että ”mitä leivästä, kun talossa ei ole tippaakaan viinaa”.
Meillä onneksi kyllä oli aina sitä leipääkin, mutta kaikilla ei välttämättä ole. Mieleen on jäänyt myös kirjailija, runoilija Pentti Saarikosken lausahdus syömisestä: aika ajoin ”otetaan ravintoa”. Alkoholisairautta voisi kuvata myös Odysseuksena, joka unohti köyttää itsensä laivan mastoon, joten seireenien kutsu on silloin täysin vastustamatonta.
Ilman sisäistä muutosta rakkauden voima on olematon
Nykyään onneksi jo ajatellaan, ettei läheisen tarvitse uhrata koko elämäänsä puolisonsa tai lapsensa somaattisen sairauden vuoksi. Läheisellä on oikeus myös omaan elämään. Sama pätee päihdehäiriöihin.
Minulla on tapana kysyä ryhmissä, että kuinka kiva työkaveri olisin, jos en liikuntavammaisena henkilönä suostuisi käyttämään pyörätuolia vaan vaatisin, että minua kanniskellaan työyhteisössä reppuselässä?
Sairastuneella todellakin on oma vastuunsa ja hänen pitää tehdä oma osuutensa. Itseasiassa mahdollistaminen vain pahentaa päihdehäiriöitä. Mahdollistaminen voi olla vaikka sellaista, että koitetaan elää niin kuin sairautta ei olisi tai päihdehäiriöisellä on enemmän varoja käytössään, koska perheessä joku muu maksaa vuokran ja sähkölaskun sekä hommaa ruokaa jääkaappiin.
Toivoisin enemmän kertomuksia puolisoista, jotka pystyivät pelastamaan itsensä ja lapsensa päihdehuuruisesta arjesta ja jatkamaan elämäänsä.
Usein myös kysytään ”Miksi se ei lopeta, vaikka meillä on taustalla tuore rakastuminen?” tai ”Miksi se ei minun kanssani sitä juomista lopettanut, vaikka kuljettiin pitkä tie yhdessä, mutta nykyisen kanssa sillä menee tosi hyvin? Ei päihteen häivää!” Tätä paljon kysytään sekä ryhmissä että yksityiskeskusteluissa.
Vastaukseni on, että jollain lailla päihdehäiriöinen henkilö kokee joko suoraan tai alituisesti olevansa valmis muutokseen. Siihen saumaan joku uusi asia tai rakastuminen toimii toipumisalustana. Mutta niin kauan kuin tätä sisäistä muutosta ei ole tapahtumassa tai tapahtunut, seireenien kutsu voittaa aina.
Sinussa tai rakkaudessasi ei siis ole mitään vikaa. Rakkautta vain tuhlaantuu väärään kohteeseen eli päihteeseen.
Ilahdun jokaisesta tapauksesta, jossa päihdehäiriöinen ihminen lähtee toipumisen tielle ja liitto pelastuu. Samaan hengenvetoon toivoisin siihen rinnalle enemmän kertomuksia puolisoista, jotka pystyivät pelastamaan itsensä ja lapsensa päihdehuuruisesta arjesta ja jatkamaan elämäänsä.
Toisinaan tapaan sanoa, että valitettavasti minulla ei ole täällä reserviä, josta voisin lähettää uuden puolison, mutta siitä olen satavarma, että niin kauan kuin seurustellaan sen häkin kanssa, uutta rakkautta siihen tilanteeseen ei kerta kaikkiaan mahdu!
