Oletko joskus kokenut, että olet muita huonompi, kykenemättömämpi, ja että sinulla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla? Onko joskus tuntunut jopa niin synkältä, ettei millään ole tuntunut olevan väliä?
Meistä suurimmalla osalla on joskus elämässään tämänkaltaisia tuntemuksia.
Tuntemukset voivat olla keskimääräistä painokkaampia silloin, kun suorittaa viidettä vankeusrangaistustaan 25-vuotiaana. Kun on ollut neljä kertaa teho-osastolla huumeiden yliannostuksen takia, kuten Henry, joka on nytkin, vuorokaudenajasta riippuen, joko palkattomissa metsätöissä tai sellissään Keravalla miettimässä tulevaisuuttaan.
– Lasken vankila-aikaa kuukauden kerrallaan. Jos pidän tämän pään mikä minulla nyt on, niin hoidan asiani kuntoon. Omia päätöksiä ne ovat. Minulla on päättäväinen olo. En tee tätä muiden takia vaan itseni takia, Henry sanoo.
Henry, 25, istuu Keravan avovankilan oleskelutiloissa Peten, 20, ja Samin, 21, kanssa. He ovat osallistuneet Mielenterveyden ensiapu -koulutukseen, jossa mielenterveyttä käsitellään osana koko terveyttä ja voimavaraisesti. Koulutuksia on järjestetty myös Sukevan vankilassa. Kokemukset ovat olleet kannustavia.
Vankilaunelmia
Henry, Pete ja Sami ovat osastolla, jossa toimii nimenomaan nuorille suunnattu vapauteen valmentava WOP-kuntoutusohjelma. WOP (It Works If You Work It Out) -osaston on tarkoitus kuntouttaa päihdeongelmaisia vankeja kohti rikoksetonta ja päihteetöntä elämää sekä parempaan elämänhallintaan. Yhdeksän kymmenestä osaston vangeista lähtee osastolta koevapauden kautta. Tavoitteena on, että mahdollisimman harva palaa.
-Mulle sanoi isä aina kun olin lapsi, että mun kiltteydestä ei tule mitään muuta kuin ongelmia, Henry sanoo.
Amfetamiinilla Henry pystyi poistamaan herkkyyttä ja kiltteyttä. Siitä ei seurannut hyvää. Nyt Henry haluaa olla oma itsensä. Ei pirillä kovetettu.
Hän on päättänyt, että huumehommat ja vankilat on nyt nähty. Tämän tuomion jälkeen hän aikoo opiskelemaan, kunhan opiskelupaikka löytyy. Moni asia kiinnostaisi, mutta romaneita ei hänen kokemuksensa mukaan oikein haluta ottaa töihin. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.
– Tutulla on raksafirma. Jos siellä pääsisi sitten näyttämään mihin pystyy, ja siitä aukeaisi uusia ovia. Ehkä sen jälkeen joku muukin voisi ottaa minut töihin, kun olen saanut näyttöä, Henry miettii.
Suurin haave olisi kuitenkin parisuhde. Se on ylitse muiden. Kumppani, rakkautta, ehkä joskus lapsia.
Stressinhallintaa ja tunnetaitoja
21-vuotias Sami on viettänyt pian vuoden Keravan vankilassa. Ennen vankilaa hän ei ollut opetellut oman mielenterveyden hoitoa ja mielen taitoja aikaisemmin elämässään.
– Ohjaajamme Jenni lisäsi mielenterveyskurssin viikko-ohjelmaamme ja täytyy sanoa, että paremmin sen kesti kuin monta muuta toimintaa, missä olen ollut mukana, Sami hymyilee.
Hän suhtautui pienellä varauksella mielenterveystaitojen opiskeluun, kun hän kuuli ensimmäistä kertaa mahdollisuudesta.
– Olin vähän ennakkoluuloinen, että mikä seurakunnan mielenterveyskerho se olisi, mutta Sininauhaliiton Eveliina ja seurakunnan tyyppi olivatkin mukavia, hän kehuu.
Kaikki nuorista kehuvat tapaamisten käytännönläheisyyttä ja sitä, että he saivat vinkkejä, joita voi ottaa heti käyttöön omassa elämässä.
– Minulle jäi erityisesti mieleen se kerta, kun käsittelimme itsetuhoisuutta ja itsemurhia. Kaikilla kerroilla oli olennaisia ja tärkeitä juttuja.
Petelle jäi voimakkaimmin mieleen tapaaminen, jossa puhuttiin stressistä. Henry innostui tunnetaitojen opettelusta ja toisten huomioonottamisesta. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että mielenterveysaiheiden parissa olisi voinut jatkaa pidempäänkin. Opeteltavaa on.
Samin koevapaus alkaa kahden kuukauden kuluttua:
– Kun vapaudun, en aio palata samaan paikkaan, josta tänne päädyin. Olisi liian helppoa palata siihen samaan elämään. Aloitan vankilan jälkeen opiskelun. Elämä ei ole tähän mennessä ollut kovin kummoista. Parempaa odotan.
”Olisi ihana päästä jouluna kirkkoon.”
Pete katseli lapsena tv-sarjojen rikollisia. Rikollinen elämä näytti jotenkin hienolta. Nyt Pete on 19-vuotias ja häntä ahdistaa iltaisin vankilassa niin, että on vedettävä vähän liian iso annos nukahtamislääkkeitä.
– Jos en ota lääkkeitä, niin alkaa ahdistus pyöriä päässä.
Pete on ollut useamman kerran elämässään kuolla huumeisiin. Hän on hauska, fiksu, analyyttinen, juuri ja juuri täysi-ikäinen, ja hänen suurin haaveensa olisi päästä ruotsinlaivalle.
– Se olisi parasta. En osaa haaveilla mistään paremmasta. Tai no ehkä joskus voisi nousta siitä laivasta. Käydä vaikka Tukholmassa ja Tallinnassa, ulkomailla, Pete sanoo.
Pete sanoo tuntevansa hyviä tunteita unissa.
– Sitten aamulla herää ja tajuaa, että on vankilassa. Mutta eniten olen huolestunut siitä, että alan laitostua. Viimeksi olin vapailla neljä tuntia ja halusin äkkiä takaisin.
Henry tunnistaa heti, mistä Pete puhuu.
– Unessa pääsee jonnekin ihanalle rannalle ja sitten herää ja onkin Keravalla. Päivisin haaveilen, että vankilaan saisi enemmän jotain hengellistä ohjelmaa. Ja olisi ihana päästä jouluna kirkkoon.
Liikaa tekemättömiä rikoksia
Koko Keravan avovankilassa on noin 100 vankipaikkaa, joista WOP-osastolla on tällä hetkellä kuusi, ja ensi kesänä 12 paikkaa. Kuntoutusosastolta joudutaan kirjaamaan ulos, mikäli rikkoo osaston tai vankilan sääntöjä riittävän vakavalla tavalla tai jos käyttäytyminen on räikeästi kuntoutusvastaista. Näin käy valitettavasti noin puolelle WOP-kuntoutukseen osallistuneista, vaikka jokaiselle tarjotaan aina mahdollisuus muuttaa käyttäytymistään.
– Jotkut ihannoivat rikollista elämää ja kiinnittyvät entistä tiukemmin rikolliseen elämään sen sijaan että keskittyisivät kuntoutumiseen. Usein tämä näkyy asenteissa ja käyttäytymisessä esimerkiksi yhteiskuntaa ja viranomaisia, mutta myös muita vankikavereita kohtaan, erityisohjaaja Jenni Luokkanen kertoo.
– Jotkut eivät ole nähneet pohjaa. Siviilissä on vielä liikaa käyttämätöntä kamaa ja tekemättömiä rikoksia, hän sanoo.
Jenni kokee työnsä kuitenkin palkitsevaksi. Moni motivoituu osastolla elämään ilman rikoksia. Suurin osa koevapauksista on tähän mennessä suoritettu loppuun ilman rikkeitä. Vain kaksi osastolta siviiliin palanneista ihmisistä on tiettävästi jatkanut rikollista elämäntapaa ja saanut uuden vankeustuomion.
– Ajattelen asiakkaistani, että heissä kaikissa on hyvää ja potentiaalia, vaikka joskus se on piilossa. He eivät aina osaa ajatella itsestään hyvää, eivät näe omia vahvuuksiaan eivätkä siten luota itseensä siviilissä, Jenni sanoo.
Moni vangeista vertailee itseään muihin ajatellen, että on epäonnistuneempi tai huonompi. He saattavat kokea, ettei heillä ole samanlaisia keinoja ja kykyjä selviytyä yhteiskunnassa kuin muilla ihmisillä. Ne ovat kuitenkin vain uskomuksia, joihin voi vaikuttaa. Niihin voi vaikuttaa esimerkiksi viemällä vangeille mahdollisuuksia oppia lisää omasta mielestään ja tunteistaan.
Nuoret muistelevat erityisen lämmöllä kaikkea tunteisiin liittyvää sisältöä ja saamiaan oppeja tunteiden kanssa elämisestä. Yhdellä Mielenterveyden ensiapu -kurssin tapaamiskerralla osallistujat saivat kehua toisiaan korteilla. Kaikki muistavat tarkasti adjektiivit, joilla muut heitä kuvailivat.
– Sain sanat ystävällinen ja auttavainen, Henry hymyilee. Hän kertoo oppineensa arvostamaan viime aikoina kaikenlaisia ihmisiä ja elämää ilman päihteitä. Siviilissä odottaa tyttöystävä, ja Henry rukoilee suhteen kestävän.
Viisi vuotta yhteensä vankilassa riittää yhdelle ihmiselämälle. Mielenterveys- ja tunnetaitoja olisi aika lähteä harjoittelemaan vankilan seinien ulkopuolelle.
”Aamuisin herää ja on että voi ei, mä oon täällä yhä.”
Sininauhaliiton Ruokajonosta osallisuuteen -hanke (ESR) toimii ajalla 1.1.2018 – 31.10.2020. Hankkeen alueellista kehittämistyötä ovat olleet toteuttamassa vuoden 2019 loppuun saakka Sininauhaliitto sekä sen yhteistyökumppanit Keravan seurakunta, ViaDia ry, Helsingin Vieraskoti ry, Myrskylyhty ry (Etelä-Savo), Turun A-kilta ry ja Rovaniemen Päiväkeskus ry. Sininauhaliitto levittää vuoden 2020 aikana hankkeen tuloksia ja julkaisee tutkimusjulkaisun. Mielenterveyden ensiapu -koulutukset ovat Mieli ry:n koordinoimaa toimintaa mielenterveyden taitoihin liittyen.